Kolumnit

Eduskunnasta: Koronavaalit

Viimepäivien keskustelusta voisi ajatella, että vuosikymmenten kuntavaalivoittaja ei mitenkään voinut olla nukkuvien puolue. Niin hanakasti on ollut hinkua järjestää vaalit huhtikuussa.

Aivan sama miten tauti jyllää ja kuinka suureen riskiin niin vaalivirkailijat kuin äänestäjätkin asetettaisiin, niin uurnille on päästävä vauhdilla. Parin kuukauden siirto aiheuttaa maailmanlopun ja demokratian romahduksen.

Elämme maailmanlaajuisen pandemian keskellä, jossa on edelleen käsillä kriittiset ajat. Ennen kuin rokotekattavuus ja varmuus kaiken toimivuudesta on taattu, ei kenelläkään ole lopullisia vastauksia. Onkin turha riekkua kuin pikku-Petteri karkkihyllyllä vaatimassa tikkunekkua, jos sitä tikkunekkua ei ole mistä antaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vaaleja verrataan kaupassakäyntiin, olematta huolissaan palvelualojen työntekijöistä laajemmin, jotka ovat riskeeranneet oman terveytensä jo yli vuoden mahdollistaakseen meille evästä pöytään joka päivä. Puhumattakaan siivoojista kaupoissa ja sairaalamaailmassa, eikä kukaan huuda, että rokotteet äkkiä palvelualojen työntekijöille.

Päinvastoin näyttää, että edes teho-osastoja siivoaville ei saada rokotteita samaan aikaan hoitohenkilökunnan kanssa. Arvojärjestys on kohdillaan, pienipalkkaisimmat voi odottaa?

Äänestystilanteen ero kaupassakäyntiin on siinä, että tunnistautuminen on tehtävä ilman maskia, ja kun muuntovirus on todettu todella ärhäkkääksi leviämään, niin vaalivirkailijatko pitäisi tietoisesti altistaa tähän riskiin, ilman varmuutta, että virkailijat olisi pystytty rokottamaan ennen vaalipäivää.

Demokratia toimii poikkeusoloissakin ja juuri siksi on olemassa säädös, että kunnalliset luottamushenkilöt jatkavat toimintaansa siihen saakka, kunnes uudet on valittu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vaaleja on siirretty, mutta ei pandemian takia. Viime vaalikaudella kuntalakia muutettiin, sen seurauksena edellisten valtuustojen toimikausi jatkui viidellä kuukaudella. Eikä syntynyt valtatyhjiötä.

Vuonna 2016 harkittiin vaalien siirtämistä toisen kerran samalla vaalikaudella. Syynä silloisen hallituksen kaavailema sote- ja maakuntahallinto ja ajatus, että kuntavaalit olisi järjestetty maakuntavaalien kanssa.

Selkeä politikointi mahdollisesti tulevalla sote- ja maakuntahallinnolla ei siis ollut politikointia, mutta nyt terveysturvallisuuden vuoksi tapahtuva siirto on.

Hivenen tuntuu, että logiikka ontuu, kun silloin kukaan ei ollut huolissaan demokratiasta, mutta nyt tunnutaan elävän maailmanlopun edellä, pandemia-aikana toteutuvien kuntavaalien siirrosta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä