Ulkomaat
EU:n ja Britannian johtajat keskustelivat tulevasta suhteesta – neuvottelut ovat yhä jumissa, brexitin siirtymäaika hupenee
Tämän viikon neuvottelukierros keskittyi brexitin jälkeisen kauppasopimuksen syntymiseen Britannian ja EU:n välille. Neuvottelut edistyivät, mutta läpimurtoa ei vieläkään saavutettu.
Vääntö EU:n ja Britannian suhteiden tulevaisuudesta jatkui lauantaina. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Britannian pääministeri Boris Johnson neuvottelivat videon välityksellä Britannian ja EU:n välisten neuvottelujen tilanteesta ja niiden etenemisestä lauantaina iltapäivällä.
Von der Leyen kommentoi ennen tapaamista, että vaikeimmat osat neuvotteluista ovat yhä täysin auki.
Johnson kertoi videotapaamisen jälkeen, että molemmat olivat yhtä mieltä siitä, että edistymistä on viime viikkojen aikana tapahtunut, mutta osapuolten välillä vallitsee yhä merkittäviä näkemyseroja, kertoi Reuters.
Kauppaneuvottelut ovat keskeisten kysymysten osalta ajautuneet pattitilanteeseen. Neuvottelujen etenemistä vaikeuttavat etenkin kalastusta ja tasapuolisia kilpailuedellytyksiä koskevat kysymykset.
Tähän asti EU-maiden alukset ovat saaneet kalastaa Britannian aluevesillä, mutta brexitin myötä oikeudesta on neuvoteltava uudelleen. Britannia ei ole ollut halukas myöntämään EU:n aluksille pääsyä aluevesilleen brexitin jälkeen. Sen sijaan pääministeri Johnson on puhunut kalavesien ottamisesta takaisin kotimaiseen kontrolliin.
Kalastuskysymyksen juuret ovat vuodessa 1973, jolloin Britannia liittyi Euroopan unioniin.
Siirtymäaika vähenee
Sekä Johnson että von der Leyen ohjeistivat tapaamisensa jälkeen pääneuvottelijoitaan tekemään tiiviisti töitä sen eteen, että kaikkiin kysymyksiin löydetään pikaisesti ratkaisu.
Osapuolten on määrä jatkaa neuvottelua seuraavien kahden viikon ajan. Lokakuun 15. päivän EU-huippukokouksen odotetaan olevan ratkaiseva hetki jatkon kannalta, kertoo The Guardian . Tuolloin EU-johtajat kokoontuvat Brysseliin keskustelemaan EU:n suhteista Britanniaan.
Sopimuksen suhteen alkaa olla jo kiire, sillä brexitin siirtymäaika päättyy vuoden loppuun. EU:n mukaan sopimus on vahvistettava viimeistään kuun loppuun mennessä tai aivan viimeistään marraskuun ensimmäisenä päivänä, kertoo Reuters.
Britannian ja EU:n brexit-pääneuvottelijat David Frost ja Michel Barnier tapasivat viimeksi perjantaina jo yhdeksännen virallisen neuvottelukierroksen merkeissä.
Ensimmäinen neuvottelukierros Britannian ja EU:n suhteiden tulevaisuudesta käytiin maaliskuussa. Nyt jäljellä on enää alle kolme kuukautta ennen kuin Britannian on määrä jättää EU:n sisämarkkinat ja tulliliitto.
Britannian brexit-neuvottelija Frost kommentoi Politicon mukaan perjantaina, että kalastuspolitiikka voi osoittautua kysymykseksi, joka torpedoi koko kauppaneuvottelut.
EU aloitti oikeustoimet
EU käynnisti aikaisemmin tällä viikolla oikeustoimet Britanniaa vastaan maan uuden sisämarkkinalakiehdotuksen takia. EU:n mukaan laki rikkoo brexit-sopimusta. EU ryhtyi oikeustoimiin, koska Britannia kieltäytyi muuttamasta lakiehdotusta.
Lakiesitys on ristiriidassa brexit-sopimukseen kirjatun Pohjois-Irlannin järjestelyn kanssa. Kovan rajan välttämiseksi brexit-sopimukseen kirjattiin, että Pohjois-Irlanti jää käytännössä osaksi EU:n sisämarkkinoita.
EU-komission brittihallitukselle torstaina lähettämä kirjelmä ei vielä tarkoita seurauksia Britannialle, sillä EU antoi maalle kuukauden aikaa vastata. Kirjelmä kuitenkin kielii EU:n ja Britannian välillä vallitsevista jännitteistä.