Paikallisuutiset

Kainuun koronatartuntojen määrä laski sunnuntaina viikon aiemmista luvuista, myös Kainuun prikaatin tartuntaluvuissa laantumista – mahdollinen altistuminen Liikku-kuntokeskuksessa

Kainuussa todettujen koronatartuntojen määrä laski sunnuntaina huomattavasti viime viikon aiempina päivinä todetuista. Kainuun sote tiedotti maanantaina aamupäivällä, että Kainuussa todettiin sunnuntaina kolme uutta koronatartuntaa.

Yhden tartunnan saaneen kotipaikka on Oulussa ja muiden Kainuussa.

Kainuun koronatilanne heikentyi viime viikolla huomattavasti, kun päivittäin todettujen tartuntojen määrä alkoi nousta maanantaina 26. heinäkuuta. Lähes joka päivä uusia tartuntoja ilmeni yli kymmenen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun soten ilmoittamien uusien tartuntojen huippu oli keskiviikkona, jolloin ilmeni 18 tartuntaa. Puolet niistä oli Kainuun prikaatissa.

Myös Kainuun prikaatissa tilanne on hieman laantunut. Kainuun prikaati tiedotti maanantaina, ettei siellä ole todettu lauantain jälkeen uusia tartuntoja. Lauantaina uusia tartuntoja ilmeni neljä, ja ne liittyivät aiemmin todettujen tartuntojen altistumisketjuihin.

Kaikkiaan koronavirustartuntoja varuskunnassa on 31. Prikaatin mukaan aktiivinen testaus varuskunnan terveysasemalla jatkuu maanantaina.

Mahdollinen korona-altistuminen kuntokeskus Liikussa

Sote täydensi myöhemmin maanantaina tilannekatsaustaan kertomalla, että Kajaanissa on mahdollisesti voinut altistua koronatartunnalle Liikku-kuntokeskuksessa. Mahdolliset altistumisajat ovat maanantaina 26. heinäkuuta ja tiistaina 27. heinäkuuta kello 19.30–21.00-

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sote suosittelee testiin hakeutumista matalalla kynnyksellä oireiden ilmetessä.

Uusia karanteeneja kymmenen

Kainuun sote määräsi sunnuntaina karanteeniin kymmenen henkilöä, joista yksi on altistunut Etelä-Suomessa ja kolme on ulkopaikkakuntalaisia.

Kainuun soten tilastoissa koronaviruksen ilmaantuvuus Kainuussa on nyt 104,2. Luku tarkoittaa tapausten määrää suhteutettuna 100 000 asukkaaseen 14 edellisen vuorokauden aikana.

Sote: nuoret varanneet aktiivisesti rokotusaikoja

Kainuun soten mukaan erityisesti nuoret ovat varanneet aktiivisesti rokotuksia. Rokotusaikoja on saatavilla hyvin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Verkossa olevan Omasote-palvelun kautta ajan Kajaaniin, Sotkamoon ja Kuhmoon voivat varata 16–17-vuotiaat sekä 12–15 -vuotiaat riskiryhmään kuuluvat.

Kainuun soten tiedote on luettavissa tästä .

Lisätty 2.8. kello 14.04 tieto mahdollisesta altistumisesta kuntokeskuksessa.

Kainuun prikaatilla on tullut ilmi lisää tartuntoja.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä