Koti-Kajaani
Mielipide: Sähkön siirtohinta kuumentaa tunteita
Aina vain kallistuva sähkön siirtohinta on herättänyt täällä Kainuussakin hämmästystä – jopa kiukkua. Eikä ihme, sillä selvitysten mukaan sähköverkkojen omistajat ovat korottaneet sähkön siirtohintoja paljon enemmän kuin nousevat kustannukset olisivat edellyttäneet. Hinnat ovat ympäri Suomen nousseet useita kymmeniä prosentteja muutamassa vuodessa, ja laskut ovat nyt pakkasilla vain kasvaneet. Ylen mukaan sähkön hinta on Kainuussa liikkunut jopa sadassa eurossa megawattitunnilta. Loppuuko tämä koskaan?
Kyllä. Rajattomien hinnankorotusten aika on nyt ohi. Hallitus on antanut esityksensä sähkön siirtohintojen kohtuullistamiseksi ja jakeluyhtiöiden ylisuurten voittojen leikkaamiseksi. Hintojen korotuskatto puolitetaan ja yhtiöiden sallittua tuottoa supistetaan. Jakeluverkot voivat ensi vuonna kerätä asiakkailtaan 350 miljoonaa euroa vähemmän kuin viime vuonna.
Kerrostalossa asuvan siirtomaksun on arvioitu tippuvan keskimäärin useita kymppejä vuodessa ja sähkölämmitteisessä pientalossa asuvan jopa satasia. Kainuulaisille muutoksilla on keskimääräistäkin suurempi merkitys, sillä Kajave on siirtohinnoillaan ollut maan kärjessä. Toki on muistettava, että verkkojen päivitystarvettakin on Kainuussa ollut ja pitkillä välimatkoilla hintaa uudistuksille tulee, eikä tässäkään ole mitään tasausjärjestelmää olemassa investointipaineiden aiheuttaman hinnannousun tasoittamiseksi.
Sähköverkot ovat niin kutsuttu luonnollinen monopoli, koska kilpailevia verkkoja ei ole. Luonnollisen monopolin yksityistämisestä ei tietenkään ole seurannut mitään hyvää tavan kansalaisille.
Vasemmistoliitto vastusti jo kahdeksan vuotta sitten valtionyhtiö Fortumin sähköverkkojen myymistä Carunalle. Ikävä kyllä olimme ainoita, ja sen jälkeen sähköverkkojen yksityistämisestä ovat innostuneet myös monet kunnat. Valitettavasti Kajavestakin kolmasosan omistaa nyt kasvoton sijoitusyhtiö, joka nostaa väistämättä painetta myös voittoprosentin kasvattamiseen.
Olemme saaneet ahkeraan niin toreilla kuin eduskunnassa kritisoida sähkönsiirron suuria korotuksia, monopoliasemassa olevien yhtiöiden merkittäviä voittoja ja myös joidenkin yhtiöiden harjoittamaa veronvälttelyä. Ei ole aivan merkityksetöntä sekään, että sähkölaskussa pienituloiset ovat maksaneet yhtiöiden kasvavien voittojen myötä yhä suurempaa piiloveroa kunnille, vaikka olisivat muutoin veroista vapautettuja.
Tulevien muutosten lisäksi hallitus päätti alkaa valmistella uudistusta, jolla päästään käsiksi ulkomaisten sijoittajien omistuksessa olevien sähköverkkoyhtiöiden verovälttelyyn. Ainakin Caruna ja Elenia ovat käyttäneet hyväksi pääomasijoitusrakenteita, joiden avulla ne ovat voineet siirtää voittojaan verottomasti pois Suomesta. Kymmenien miljoonien verovajeella emme todellakaan rakenna kestävää ja oikeudenmukaista Suomea. Siksi on tärkeää tukkia myös verovälttelyn porsaanreiät nyt.
Vielä parempi vaihtoehto olisi palauttaa luonnolliset monopolit julkiseen omistukseen, sillä asiakkaita tulee olemaan aina, mutta kilpailua ei. Tulevat muutokset ovat kuitenkin merkittävä askel kohti reilumpaa yhteiskuntaa, jossa meidän kaikkien on käytettävä sähköä, mutta jossa emme saa valita sen jakelijaa.
kansanedustaja (vas.)
Merja Kyllönen