Koti-Kajaani

Vapaaehtoisen puheenvuoro: Kohtaaminen antaa eniten

Minulle vapaaehtoisuus merkitsee toisten pyyteetöntä auttamista. Olen tutustunut vapaaehtoistoimintaan vasta hiljattain, mutta Suomen Punaisen Ristin toiminta on vienyt minut jo mennessään. Kaveritaitoja nuorille -hankkeessa mukana oleminen on minulle merkityksellistä, koska pääsen toteuttamaan sisäistä paloani auttaa yksinäisyyttä kokevia lapsia ja nuoria.

Omatahtoinen yksin oleminen on eri asia kuin omasta tahdosta riippumaton yksinäisyyden kokeminen. Kaikki kokevat sen eri tavalla, mutta minulle kokemus on kokonaisvaltainen, kehon ja elämän hallitsematon lamaantuminen.

Kaveritaitoja -hankkeen vapaaehtoisena haluan olla lievittämässä nuorten kokemaa tahdotonta yksinäisyyttä Kajaanin alueella. Opiskelen sosiaali- ja terveysalaa, joten toiminnassa mukana oleminen antaa minulle myös eväitä tulevaa ammattiani varten. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vapaaehtoisuus kantaa historiaa jo pitkältä ajalta. Punaisen Ristin perustaja Henry Dunant , joka itse taisteli Solferinon taistelussa (1859), kirjoitti muistoissaan uhrien auttamisesta, minkä johdosta vuonna 1863 perustettiin Punaisen Ristin kansainvälinen komitea.

Suomen Punainen Risti on perustettu vuonna 1877, joskin hieman eri nimellä. Punaisen Ristin alkuajat perustuivat sodassa haavoittuneiden puolueettomaan hoitoon. Kohderyhmä on laajentunut eli sodan uhrien lisäksi apua tarjotaan myös ihan arkipäivän kansalaisille. Toimintaa ohjaa seitsemän perusperiaatetta: inhimillisyys, tasapuolisuus, puolueettomuus, riippumattomuus, vapaaehtoisuus, yleismaailmallisuus ja ykseys.

Kirjoitan SPR:n näkökulmasta, mutta uskon kuitenkin siihen, että monien vapaaehtoistoimintaan perustuvien järjestöjen tavoitteena on yhdistää maailmaa ja vähentää kärsimystä.

Ei ole helppoa kirjoittaa, millaista kaikkien vapaaehtoisten arki on. Minulle se on kuitenkin elämän kokemista muun joukossa, kuitenkin hieman eri näkökulmasta. Siihen kuuluu puskemista, surua, rajan vetämistä, vihaa, pelkoa, mutta myös paljon iloa, rakkautta, onnistumista ja ymmärrystä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vapaaehtoisena toimit itsenäsi turvallisessa roolissa. Juhlan hetkiä ovat ne hetket, jotka antavat enemmän kuin ottavat. Tarkoitan sitä, että tunnet asian antavan sinulle enemmän voimaa kuin vievän sitä. Hetket voivat olla esimerkiksi isoja läpimurtoja oman asian edessä tai toisen kiitos.

Itselleni Kaveritaitoja nuorelle -hankkeessa juhlan hetkiä ovat olleet ne hetket, kun olen päässyt kohtaamaan ihmisiä, joihin en tavallisesti tutustuisi, niin nuoria kuin aikuisia. Se tuo minulle suunnattoman paljon kiitollisuutta, ja siksi haluan tehdä tätä niin pitkään kuin ikinä vaan jaksan.

Kirjoittaja on toiminut vuoden vapaaehtoisena Suomen Punaisessa Ristissä Kajaanissa.

Vapaaehtoisen puheenvuoro -palsta toteutetaan yhteistyössä Kajaanin seurakunnan ja paikallisten yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Palstan kirjoittajia yhdistää vapaaehtoisuus, sen merkitys ja mahdollisuudet. Palsta julkaistaan noin kerran kuukaudessa.

Saga Koskinen
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä