Paikallisuutiset
Hallitus: Suomeen tulee kolmen viikon sulkutila 8.3. – kuntavaaleista vielä keskustellaan
Suomessa toteutetaan 8.3. alkava sulkutila, joka kestää kolme viikkoa. Valtioneuvosto on valmis toteamaan poikkeusolot yhteistyössä presidentin kanssa. Pääministeri Sanna Marin kertoi asiasta hetki sitten hallituksen tiedotustilaisuudessa. Sulku alkaa viikolla 10, kun Pohjois-Suomen hiihtolomat alkavat.
Yhteensä seitsemän sairaanhoitopiirin alueella ohjataan otettavaksi heti käyttöön tason kaksi eli leviämisvaiheen tiukimmat rajoitukset. Lisäksi yhdeksälle kiihtymisvaiheen alueelle suositellaan käyttöön samoja toimia. Valtioneuvosto antaa asiasta periaatepäätöksen tänään yleisistunnossaan. Kainuu on toistaiseksi perustasolla.
Marinin mukaan presidentti omalta osaltaan todennut olevansa valmis poikkeusolojen toteamiseen, mikäli sen mukaisia toimivaltuuksia tarvitaan. Sulkutoimet tulevat muuntoviruksen leviämisen takia.
Hallitus jatkaa yritysten taloudellista tukemista. Tukea kohdennetaan etenkin koronasta pahiten kärsineille aloille.
Suunnitelmissa on muun muassa ravintoloiden sulkemisia viime kevään tapaan, kun eduskunta on ensin käsitellyt asian. Se ei koskisi perustason alueita, joihin esimerkiksi Kainuu kuuluu tällä hetkellä. Sulun jälkeenkin ravintolat aukeaisivat rajoitetusti.
Lisäksi 8. maaliskuuta alkaen ja osana tason kaksi lisätoimenpiteitä, leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla peruskoulun yläluokat ohjataan siirtymään tilapäiseen etäopetukseen. Opetusministeri Jussi Saramon mukaan varhaiskasvatus ja alakoulut pysyvät lähiopetuksessa. Hallitus sitoutuu jatkossa käyttämään vain aikuisiin kohdistuvia rajoituksia, kun ensin painamme tartuntamäärät alas kaikilla alueilla sulkutoimilla. Yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta voidaan keskeyttää tarvittaessa.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson aikoon kutsua puoluesihteerit koolle lähipäivinä keskustelemaan kuntavaalien kohtalosta.
Uutinen päivittyy
Rajoitustoimet
Tiukimmat rajoitukset voimaan seitsemässä sairaanhoitopiirissä
Kaikki leviämisvaiheen alueet ja eri viranomaiset ohjataan ottamaan käyttöön täysimääräisesti kaikki koronaepidemian leviämisvaiheen toimet, sisältäen tartuntatautilain uudet valtuudet:
Laaja etätyö- ja kasvomaskisuositus
Riskiryhmien suojaaminen
Korkeakoulujen etäopetus
Julkisten tilojen käytön rajoittaminen sekä sulkeminen (suositukset ja päätökset)
Aikuisten ryhmäharrastustoiminnan keskeyttäminen (suositukset ja päätökset)
Mahdolliset henkilöliikenteen matkustajamäärien rajoitukset
Näiden jo aiempien käytössä olleiden toimien lisäksi tiukemmat, hallituksen toimintasuunnitelman tason kaksi mukaiset lisätoimet ohjataan otettavaksi käyttöön seuraavilla alueilla:
Helsinki ja Uusimaa
Varsinais-Suomi
Satakunta
Kanta-Häme
Vaasa
Ahvenanmaa
Lappi
Lisätoimet ovat seuraavat:
Yli 6 hengen kokoontumisrajoitus
Yli 6 hengen yksityistilaisuuksien välttäminen
Kunnat ja kuntayhtymät tehostavat toimenpiteitään karanteenin ja eristyksen toteutumisen seurannassa
Samat toimet ja lisätoimet suositellaan käyttöön otettavaksi myös seuraaville kiihtymisvaiheessa oleville yhdeksälle alueelle:
Itä-Savo
Etelä-Karjala
Pirkanmaa
Keski-Suomi
Päijät-Häme
Länsi-Pohja
Pohjois-Pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaa
Kymenlaakso