Kotimaa
Hallitus esitti lisäbudjetissa tukea muun muassa joukkoliikenteelle, yrityksille ja kulttuuritapahtumien järjestäjille
Vuoden seitsemännessä lisätalousarvioesityksessä hallitus esitti 90 miljoonaa euroa lisää koronarokotteiden hankintaan. Kunnille korvataan viruksen testauksesta ja jäljittämisestä aiheutuneita kustannuksia.
Hallituksen perjantaina esittämän seitsemännen lisätalousarvion suuruus on 1,5 miljardia euroa. Hallitus esittää lisärahaa erityisesti koronaviruksesta aiheutuneisiin tarpeisiin.
Yrityksille hallitus esittää määräaikaista kustannustukea 410 miljoonaa euroa. Kun summaan lisätään ensimmäiseltä hakukierrokselta käyttämättä jääneet 140 miljoonaa euroa, yritysten kustannustukeen on käytettävissä kaikkiaan 550 miljoonaa euroa.
Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) kertoi hallituksen lisäbudjetista neuvottelupaikkana olleen Säätytalon portailla Helsingissä perjantaina iltapäivällä.
– Yritykset ovat kustannustuessa samalla viivalla. Kustannustuki auttaa ennen kaikkea pienempiä yrityksiä. Tuen säännöt ja vertailuajanjakso ovat parhaillaan valmisteltavana työ- ja elinkeinoministeriössä ja kustannustuki tulee tälle syksylle.
Joukkoliikenteelle yhteensä yli 100 miljoonaa euroa
Lisäbudjetissa on yli 50 miljoonan euron lisäys joukkoliikenteelle. Yhteensä tuki joukkoliikenteelle on nyt hieman yli 100 miljoonaa euroa, kun otetaan huomioon aiemmat varaukset.
Kyse on niin julkisen henkilöliikenteen ostoista suurilla ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla kuin alueellisessa ja paikallisessa liikenteessä.
– Lisätalousarvio neljässä oli samanlainen tuki, Vanhanen kertoo.
VR:n henkilöjunaliikenteen ostoliikenteeseen hallitus esitti 11 miljoonan euron lisäyksen.
Liikuntakasvatukselle ja nuorisotyölle rahaa
– Pienempiä summia kustannustukea hallitus esittää esimerkiksi 23 miljoonaa euroa kulttuuritilaisuuksien tapahtumajärjestäjille, Vanhanen kertoi.
Taiteen edistämiskeskus saa 7 miljoonaa euroa taiteen ja kulttuurin alan apurahoja varten.
Rahapelitoiminnan tuottojen laskua korvataan opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle 175,7 miljoonaa euroa. Siitä 34,2 miljoonaa euroa myönnetään tieteelle, 57,7 miljoonaa taiteen edistämiseen, 48,8 miljoonaa urheilun- ja liikuntakasvatuksen edistämiseen ja 17,6 miljoonaa euroa nuorisotyön edistämiseen.
Koronarokotteiden hankintaan 90 miljoonaa
Koronarokotteiden hankintaan hallitus myöntää 90 miljoonaa euroa jo aiemmin varatun 110 miljoonan euron lisäksi.
– Siihen käytetään juuri se summa, jonka suomalaiset tarvitsevat. Rokotteen menot eivät kuulu kehykseen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL saa 1,5 miljoonaa euroa lisää pandemiarokotusten suunnitteluun ja toteutukseen ja testikapasiteetin nostamiseen.
Matkailijoiden testaamisesta eli niin kutsutusta "Testaa ja tule" -mallista päättäminen jätettiin ensi viikkoon.
Kunnille hallitus esittää 350 miljoonan euron kertaluonteista peruspalvelujen valtionosuuslisäystä, millä korvataan koronaviruksen testauksesta ja jäljittämisestä aiheutuvia kustannuksia. Ahvenanmaa saa vastaaviin kustannuksiin viiden miljoonan euron korvauksen.
Kuntien peruspalvelujen valtionosuuksiin hallitus esittää 400 miljoonaa euroa ja sairaanhoitopiireille 200 miljoonaa euroa kertaluonteisina lisäyksinä koronatilanteesta aiheutuvien muiden kustannusten ja tulojen menetyksen korvaamiseksi.
Lisäbudjetti eduskunnalle ensi torstaina
Vanhasen mukaan hallituksella on valmius vielä myöhemminkin yksittäisiin pieniin lisäbudjetteihin, mutta ei enää kaikkien ministeriöiden laajuisiin budjetteihin.
– Lopullisesti tämän vuoden alijäämä nähdään, kun tilinpäätös valmistuu.
Valtion tämän vuoden seitsemäs lisäbudjettiesitys annetaan eduskunnalle ensi viikon torstaina.