Ulkomaat
Vuoristo-Karabahiin sovittiin tulitauko maanantaiaamulle – osapuolet syyttivät toisiaan tulitauon rikkomisesta lähes välittömästi
Vuoristo-Karabahiin sovittu tulitauko on kolmas laatuaan. Tällä kertaa sovittelua johti Yhdysvallat.
Azerbaidzanin puolustusministeriö syytti maanantaina Armenian asevoimia sunnuntaina sovitun uuden tulitauon rikkomisesta, uutistoimisto Reuters kertoo.
Tulitauon oli määrä alkaa kahdeksalta maanantaiaamuna paikallista aikaa. Azerbaidzanin syytöksistä uutisoitiin vain reilu tunti tulitauon alkamisen jälkeen.
Vuoristo-Karabah kiistää syytökset. Alueen puolustusministeriön mukaan Azerbaidzan olisi sen sijaan tehnyt ohjusiskun armenialaisten tukikohtiin.
Yhdysvaltojen avulla solmittu tulitauko on jo kolmas laatuaan sen jälkeen, kun taistelut alkoivat syyskuun lopulla. Kahdessa edellisessä tulitauossa välittäjänä toimi Venäjä.
Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo järjesti erilliset tapaamiset maiden ulkoministereiden kanssa Washingtonissa perjantaina. Tapaamisiin osallistui Etyjin Minskin ryhmä, jota johtaa Ranska, Venäjä ja Yhdysvallat. Ryhmä on perustettu Vuoristo-Karabahin konfliktin sovittelijaksi.
Minskin ryhmä ilmoitti, että sen on määrä tavata yhdessä Armenian ja Azerbaidzanin ulkoministereiden kanssa uudestaan Genevessä torstaina.
Vuoristo-Karabahissa taisteltiin myös sunnuntaina. Alueen viranomaiset syyttivät Azerbaidzanin asevoimia iskuista Askeran ja Martunin alueille. Azerbaidzan puolestaan kertoi iskuista sen asemiin.
Armenia syytti Azerbaidzania iskuista siviilikohteisiin, minkä Azerbaidzan kiistää.