Koti-Kajaani
Valtuustosta viisaita: Oderint dum metuant
Roomalaisen runoilijan Lucius Acciuksen näytelmästä Atreus peräisin olevan lausahduksen ”vihatkoon, kunhan pelkäävät” kerrotaan olleen Rooman pahamaineisen keisari Galigulan lempilausahdus.
Lapsia murhaava myyttinen mykeneläinen kuningas ja julmuudestaan tunnettu keisari ovat jääneet historiaan lähinnä esimerkkeinä siitä, millaisia meidän ei tulisi olla.
Armon vuonna 2023 elämme maailmassa, jossa itsenäisyystaistelun varjolla terroristijärjestö Hamasin johto pitää hyvänä ajatuksena ennennäkemätöntä terrorihyökkäystä Israeliin. Pelon maksimoimiseksi järjestö tukijoineen levittää materiaalia joukkomurhista ja silmittömästä väkivallasta, joiden kohteeksi kelpaavat kirjaimellisesti kaikki vauvasta vaariin.
Hamasin rinnastaminen tämän myötä ISIS:in tai Boko Haramiin ei tunnu ainoastaan kohtuulliselle, vaan myös välttämättömälle. Sellaisten kanssa ei pidä neuvotella muusta kuin antautumisen ehdoista.
Hamasia ja vaikkapa Venäjän diktaattoria Vladimir Putinia yhdistää se, että heidät on veistetty samasta puusta kuin kuningas Atreus ja keisari Galigula. Pelko on heidänlaisilleen työkalu ja vihan nostattaminen ei haittaa, kunhan pelko on sitäkin väkevämpää. Pelko luo kunnioista saaden muut väistämään ja taipumaan. Tiettyyn rajaan asti.
Sekä Atreus että Galigula surmatiin, kun heidän vallastaan haluttiin eroon. Harva diktaattori on eläköitynyt ja vielä harvemmin silmittömällä terrorilla on saavutettu rauha.
Tuollaista vihan määrää en muista ennen nähneeni.”
Sodan alussa Israelin puolustusministeri Yoav Gallant ilmoitti Gazan täydellisestä saarrosta ja siitä, kuinka Israel taistelee ihmiseläimiä vastaan sen vaatimin keinoin ja hinta, jonka Gaza maksaa, muuttaa todellisuuden sukupolvien ajaksi. Samalla myös suomenkielinen some-maailma tulvahti täyteen viestejä, joissa aivan tavalliset ihmiset toivovat vähintäänkin etnistä puhdistusta jos ei suoranaista kansanmurhaa.
Hyvin monelle tuntuisi sopivan sodan laajentaminenkin. Tuollaista vihan määrää en muista ennen nähneeni. Lähes kaikki aivan tavallisia tolkun ihmisiä profiilitietojensa perusteella.
Kuitenkin inhimillisyys on tässä tilanteessa tärkeämpää kuin koskaan. Pahuutta, jonka Hamasin silmitön terrori tai Putinin valloitussota tuovat tähän maailmaan, ei voiteta ryhtymällä heidän kaltaisikseen. On pystyttävä parempaan. Myös somessa.
Veli-Pekka Leivo (vas.)
Kirjoittaja on kaupunginvaltuuston jäsen.