Paikallisuutiset

Kajaanilaisen Sara Oikarisen mielestä naistenpäivänä on tärkeää tiedostaa, että lähisuhdeväkivaltaakin on yhä, eikä vain nuorten, vaan myös ikääntyneiden keskuudessa. Kuva: Maija Räsänen

Mitä merkitsee olla kainuulainen nainen? – ”Haluaisin, että naiset ja miehet ovat molemmat yhtä arvostettuja”

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Kysyimme Kajaanissa naisilta heidän ajatuksiaan päivän teemoista. YK:n julistamaa kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran maaliskuun 8. päivänä vuonna 1975.

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää.

Kysyimme Kajaanissa, millaisia ajatuksia naistenpäivän teemoista on kainuulaishaastateltavilla.

Ensimmäisen kerran YK:n julistamaan naistenpäivää vietettiin maaliskuun 8. päivänä vuonna 1975.

Kajaanin pääkirjastolle saapuneet Roosa Heikkinen, Onni Heikkine

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä