Paikallisuutiset
Yhdessä: Nuoret kuntouttavassa työtoiminnassa Ristijärven 4Hlla ja mitä siitä seurasi?
Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu heille, jotka ovat pitkään olleet työttöminä ja joilla on vaikeuksia löytää työpaikkaa.
Hyvinvointialueet tuottivat kuntouttavaa työtoimintaa vuonna 2023. Vuonna 2024 toiminta siirtyy kunnille. Työpaikan löytymisen haasteellisuus voi johtua monesta syystä, joko terveydestä tai vaikkapa puuttuvan koulutuksen takia. Se sopii myös heille, jotka tarvitsevat erityistä tukea työllistymisessä.
Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään 3-12 kuukauden jaksoissa kerrallaan. Jakson aikana henkilön tulee osallistua kuntouttavaan työtoimintaan vähintään yhden ja enintään neljän päivän aikana kalenteriviikossa. Päivän pituus on vähintään 4 tuntia.
Haastattelin kolmea 20-vuotiasta kuntoutuvassa työtoiminnassa olevaa nuorta Ristijärven 4H:lla. Kyselin, miten heillä oli mennyt kuntouttavassa työtoiminnassa ja miten he olivat päässeet Ristijärven 4H:lle kuntouttavaan työtoimintaan.
Ensimmäinen haastateltavani siirtyi haastatteluni ja lehtijutun kirjoittamisen välillä kuntouttavasta työtoiminnasta palkkatukityöhön Ristijärven 4H;lla. Hänellä oli puolen vuoden kokemus tässä vaiheessa kyseisestä toiminnasta. Kun kysyin haastateltavani, mitkä hänen ajatuksensa on tästä Ristijärven 4H:lla tapahtuvasta kuntouttavan toiminnasta, hän kertoi, että hänestä työpaikan työilmapiiri on erittäin leppoisa. Hänen työnsä oli toimia kirpputorilla kassalla ja tavaroiden hinnoittelussa. Kirpputorilla on myös Matkahuollon, Schenkerin ja PostNordin pakettipalvelut.
– Tekemistä riittää, mutta työn saa tehdä omassa aikataulussa. Tietysti niin, että asiakaspalvelu tulee tehtyä hyvin. Pidän tästä työstä, kertoi kuntouttavassa työtoiminnassa oleva työntekijä.
Tämä nuori oli ollut useamman vuoden kotona peruskoulun jälkeen ammattikoulua kokeiltuaan. Nyt hänestä on kuoriutunut huippuhyvä asiakaspalvelija.
Haastattelin kahta nuorta, joista toinen oli ollut työkokeilussa ensin, ja siirtynyt siitä palkkatuki työhön Ristijärven 4H:lle. Hänellä oli kokemusta Ristijärven 4H-toimipisteestä vuoden verran.
Toisella nuorella oli muutaman kuukauden kokemus. Heidän työnsä oli laidasta laitaan erilaista tekemistä. Molemmat suhtautuivat kuntouttavaan työtoimintaan hyvin positiivisin ajatuksin.
Ristijärven 4H-yhdistys tekee yhteistyötä Ristijärven kunnan kanssa. Nuoret ovat auttaneet talven aikana mm. lumitöissä jääkiekkokaukalossa. Nuoret huoltavat myös koneita tai laitteita, joita käytetään työtehtävissä. Ristijärven 4H:lla on myös vaatteiden kierrätys EkoKympin yhteistyössä, joten vaatteiden lajittelukin kuuluu työnkuvaan.
Ristijärven 4H vuokraa myös maastopyöriä ja suplautoja joiden huollosta nuoret vastaavat. Ristijärven 4H-yhdistyksellä on kierrätysmyymät Hyrynsalmella, Paltamossa ja Puolangalla Ristijärven toimipaikan lisäksi. Kaikissa näistä paikoista on mahdollista myös tulla kuntouttavaan työtoimintaan, työkokeiluun tai palkkatuella
Kaikille yhteistä kuntouttavassa ja palkkatukityössä oli se, että se toi rytmiä päivään. Taloudellinen tilanne oli kohentunut ja Kuntouttavan työtoiminnan nähtiin tuovan työkokemusta tulevaisuuteen.
Nämä nuoret suosittelisivat tällaista toimintaa muillekin nuorille. Myös työllisyysohjaajat saivat kiitosta kannustuksesta ohjata nuoria kuntouttavaan työtoimintaan.
4H-yhdistys tuottaa palveluita myös yksityisille henkilöille. Kesällä voi kysellä apua vaikkapa nurmikonleikkaukseen, istutusaluiden hoitamiseen tai vaikkapa haudalla olevien kukkien hoitoon.
Yhdessä-palsta on tuotettu 4H Kainuun, Kainuun Liikunnan, MLL:n ja Kainuun Sanomien yhteistyönä. Palstalla kerrotaan alueellisesta järjestötyöstä ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä.