Rukan kylämallin takana oleva Paul Mathews vaikuttaa nyt Vuokatin kehityshankkeessa – ”Uusi keskusta, joka on todella kompakti”
Lukijan mielipide: Suutari vastaa Pentti Kettuselle – kokoomus ajaa kaikkien yritysmuotojen, koko maan etua
Tekstarit: ”Olisi Kajaanissakin kannattanut säilyttää oma pienellä maantieteellisellä alueella toimiva sähköyhtiö”
Kajaanilainen Henrik Ahonen innostui nuorena, kun pieni sijoitus alkoi poikia: nyt salkku on viisinumeroinen
Kolme hiehoa karkasi puolankalaistilalta, viime vuonna saman tilan karkulaiset seikkailivat kuukausia
Työrauha säilyi kiirastulenkin keskellä – kauden aikana syntynyt oivallus johdatti Iiro Haimin ja Jymyn lopulta kultaiseen huipennukseen: ”Kehityin siinä”
Nainen päätyi huumekaupasta vankilaan ‒ Kainuun käräjäoikeus määräsi kahdelle muullekin henkilölle tuomiot
Uusi Jymy-lukkari ponkaisee tuntemattomuudesta suoraan suurseuran valokeilaan – KS selvitti myös hallitsevan mestarin toisen potentiaalisen hankinnan sekä pidemmän tähtäimen suunnitelmat
Torilta saa vielä marjoja eikä poimijoista ole pulaa – Ari Karppinen tuo puolukoita myyntiin, koska omat neljä pakastinta ovat jo pullollaan