Eurovaalien suurin kampanja oli yli 240 000 euroa ja pienin 0 euroa – Merja Kyllösen vaalirahoitus oli ennakkoilmoitusta suurempi
Mepiksi valittu Merja Kyllönen korostaa yhteistyötä ja avoimuutta – ”EU:n päätöksenteolla on peiliin katsomisen paikka”
Analyysi: Tuore kokoomuslainen Mika Aaltola yllätti nousemalla heti puolueen ääniharavaksi – Voitokas Orpo sai vahvat kortit komissaaripeliin ja EPP:n tueksi
”Eivät he meitä unohda” – Kokoomuksen Jyri Saastamoinen uskoo, että puolueen tulevat mepit ajavat myös Kainuun asiaa
Ennakkoäänten jälkeen kajaanilaisbaarin pöydästä kuului helpottunut ”Jes!” – vihreiden Silja Keränen pettyi omaan tulokseensa mutta iloitsi puolueen torjuntavoitosta
Orpon kokoomus tuulettaa neljää meppipaikkaa ja ällistyttävän hyvää tulosta – Puolueväki räjähti huutoon, kun lähes 25 prosenttia rävähti ruudulle
Merja Kyllönen oli Kainuun ykkönen ja Oulun vaalipiirin kolmonen – jutussa Kainuun, vaalipiirin ja koko maan TOP15-listat
Andersson nousi Suomen eurovaalien kaikkien aikojen ääniharavaksi – "En olisi edes voinut unelmoida tällaisista luvuista"
Euroopassa äänivyöry laitaoikeistolle – Saksassa Scholzin puolueelle historian huonoin tulos, Macron hajotti kansalliskokouksen Ranskassa
"Tästä tulee kihelmöivää", sanoo vaalivoittajalta vaikuttavan kokoomuksen Orpo, jonka teki mieli käyttää voimasanoja
Yhden aikakauden kultainen päätös – Jymyn jättävä lukkaritähti Aapo Komulainen myöntää tuoreen mestaruuden olleen hänelle erityinen: ”Olen saanut olla mukana hyvissä joukkueissa”
Uran ensimmäinen Suomen mestaruus tuli ristiriitaisissa tunnelmissa – Juuso Lattu avautuu KS:lle: ”Tuntui aivan kauhean pahalta seurata tätä sivusta”
Salla Moilanen haluaa pitää Erkkilän talon kunnossa – katso kuvat taitavasti restauroidusta rakennuksesta
Menikö Pölkky Oy:n ja Kajaanin sahan kaupoissa kaikki nappiin? Entisiltä omistajilta vaadittu omaisuutta takavarikkoon kymmenien miljoonien edestä
Työrauha säilyi kiirastulenkin keskellä – kauden aikana syntynyt oivallus johdatti Iiro Haimin ja Jymyn lopulta kultaiseen huipennukseen: ”Kehityin siinä”
Lukijan mielipide: Suutari vastaa Pentti Kettuselle – kokoomus ajaa kaikkien yritysmuotojen, koko maan etua