Tuulihankkeita jumissa Kainuussa ‒ tuulivoimayhtiöt valmiita osallistumaan aluevalvonnan kustannuksiin
Louhenkankaan tuulivoimapuiston kaavoitus vauhtiin syksyllä – hankkeen toteutus vaatii vielä parin esteen raivaamista
Tuulivoiman lisääminen Itä-Suomessa vaatisi tuulivoimayrityksiltä merkittävää kompensointia Puolustusvoimille, selviää ministeriöiden raportista
Maakotka kuoli törmättyään tuulivoimalaan – tuulivoimaloiden määrän kasvu herättää huolta lintujen puolesta
Kolme hiehoa karkasi puolankalaistilalta, viime vuonna saman tilan karkulaiset seikkailivat kuukausia
Työrauha säilyi kiirastulenkin keskellä – kauden aikana syntynyt oivallus johdatti Iiro Haimin ja Jymyn lopulta kultaiseen huipennukseen: ”Kehityin siinä”
Hallinnon konkareita, tuplamaistereita ja tohtoreita – Kajaani saa valita hallintojohtajan ja lakimiehen kovasta kaartista, yksi muistuttaa luovuudestaan sähköyhtiökaupassa