KS Live: Tuoreet tangokuninkaalliset hurmasivat ensikeikallaan Kainuussa – katso Jormuan lavan tanssien KS Liven tallenne!
Nuorena Kainuusta Saksaan lähtenyt Laura Ryhänen lauloi yhtyeensä keskieurooppalaisten sydämiin – ”Olin menossa yhteen esiintymiseen, mutta jäin sille tielle”
Iskelmätaivaan kiintotähti ja viihteen monitaituri Arja Koriseva juhlii 35-vuotista taivaltaan – katso videoterveiset ja paras muisto Kainuusta
Yli 20 vuoden takainen diili tuo Kake Randelinin Kainuuseen joka kesä samaan aikaan – ”Sitä voi sanoa symbioosiksi”
Junttiuden maineen puhdistus — Kiertolaisten musiikki on ujostelematonta ja se tulee kuhmolaisjuurista
Kolumni: Musiikilla on valtava voima – Olen varma, että kuulen erään bändin sanoja päässäni vielä vanhainkodissakin
Kuhakunkun virallinen kisabiisi valmistui Sotkamossa – ”Olihan se mahtava tunne, kun kappaleen kuuli ensi kerran radiosta”
Souvarit on liikutellut ihmisten tunteita jo 45 vuotta ja pysynyt sitkeästi tutuissa iskelmissä: ”En minä lähtenyt sille poppi- ja biittilinjalle”
”Kaj on ollut tärkein esikuva ja opettaja” – Kaj Chydeniuksen luottolaulajat Minja Koski ja Mikael Saari esittävät oppi-isänsä lauluja Runoviikolla
Melalahdessa etsitään elämän merkityksiä, kuullaan Chopinia ja opitaan uusia kansanlauluja – tarinakonsertti jo keskiviikkona
Yhden aikakauden kultainen päätös – Jymyn jättävä lukkaritähti Aapo Komulainen myöntää tuoreen mestaruuden olleen hänelle erityinen: ”Olen saanut olla mukana hyvissä joukkueissa”
Uran ensimmäinen Suomen mestaruus tuli ristiriitaisissa tunnelmissa – Juuso Lattu avautuu KS:lle: ”Tuntui aivan kauhean pahalta seurata tätä sivusta”
Salla Moilanen haluaa pitää Erkkilän talon kunnossa – katso kuvat taitavasti restauroidusta rakennuksesta
Menikö Pölkky Oy:n ja Kajaanin sahan kaupoissa kaikki nappiin? Entisiltä omistajilta vaadittu omaisuutta takavarikkoon kymmenien miljoonien edestä
Työrauha säilyi kiirastulenkin keskellä – kauden aikana syntynyt oivallus johdatti Iiro Haimin ja Jymyn lopulta kultaiseen huipennukseen: ”Kehityin siinä”
Lukijan mielipide: Suutari vastaa Pentti Kettuselle – kokoomus ajaa kaikkien yritysmuotojen, koko maan etua