Eniten nuoria tavoittava Kainuun NettiSaapas on valtakunnan aktiivisin – nuorisotyölle Vuoden tapateko -palkinto
Kainuulaisten iäkkäiden hoivasta käytiin vilkas keskustelu seminaarissa – ”Aloitetaan jo 55-vuotiaana se oman ikääntymisen suunnittelu”
Rajapäällystön vuosista kertova kirja julki yhdistyksen 100-vuotisjuhlassa — ”Meistä viimeisetkin siirtyvät reserviin 2030-luvun alkupuolella”
Sotkamon Kokoomus pitää tärkeänä, että jokainen pitäjässä asuva tuntee olevansa sotkamolainen – puheenjohtajana jatkaa Unto Väisänen
Vuoden yhteisönmestari löysi Kajaanista avaimet onneen ja voittoon– Pelinkehittäjien IGDA Kajaani palkitsi yhteisön ansioituneita toimijoita ensimmäisessä gaalassaan
MLL:n yhdistykset juhlivat 100 vuoden ikää Paltamossa, Suomussalmella ja Hyrynsalmella – ”Järjestö on puuttunut asioihin, jotka on huomattu epäkohtina”
Ukraina, Gaza, Libanon, Sudan... Lapsilla on hätä ja avuntarve vain kasvaa, sanoo kajaanilaislähtöinen Suomen Unicefin pääsihteeri Annina Tanhuanpää
Syöpäyhdistys on tarjonnut vertaistukea Kajaanissa 50 vuoden ajan – ”Toivomme, että kaikki sairastuneet löytävät oman tavan selviytyä”
Aku Louhimies suitsuttaa Konflikti-sarjansa kajaanilaisnäyttelijää – luvassa kansainvälistä näkyvyyttä
Tiedätkö kuka kuvassa on? Poliisi on saanut vinkkejä henkeen ja terveyteen Kajaanissa kohdistuneesta vakavasta rikosyrityksestä – vinkkejä saa edelleen toimittaa
Ranskalaisia turisteja kuljettanut lentokone laskeutui Kajaanin sijasta Ouluun: ’’Kyse lentoyhtiön päätöksestä’’
Kristillinen sionismi uppoaa niin Trumpin kannattajiin kuin Suomen nationalisteihin – Timo R. Stewartin tutkimus taustoittaa nykypolitiikkaa
”Minäkin huusin: Dingo!” – Dingosta tulee ensi-iltaan elokuva ja bändi keikkaili ahkerasti Kainuussakin, katso nostalgiset kuvat
Euronder tuo säästöt lähelle – näin lainojen kilpailuttaminen auttaa suomalaisia saamaan enemmän irti euroistaan
Parhaat lahjat löytyvät pienistä paketeista - Täydelliset joululahjaideat koko perheelle Pirkan Kellosta