Paikallisuutiset

Vaarannivan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tatu Torikka kertoo, että Vaarannivassa tehtiin kesäkauden 2023 aikana 150 tuntia talkootöitä kyläläisten ja kaikkien muidenkin käytössä olevan uimarannan eteen. Kuva viime kesältä. Kuva: Tatu Torikka

Avoimet kylät tapahtumassa 12 kylää Kainuusta, katso tästä mitä lauantaina on ohjelmassa

Valtakunnallista Avoimet Kylät -päivää vietetään tänä vuonna lauantaina 8. kesäkuuta. Kainuusta mukaan on ilmoittautunut yhteensä 12 kylää.

Avoimet kylät -päivän tarkoitus on esitellä kylien monipuolista toimintaa. Tavoitteena on nostaa kylät matkailukohteiksi ja rohkaista uusia asukkaita muuttamaan

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä