Paikallisuutiset

Yhdessä: 100-vuotias MLL:n Paltamon yhdistys tarjoaa iloa, liikettä, herkkuja ja elämyksiä

MLL:n Paltamon yhdistyksen hallitus mietti yhdessä juhlavuoden ohjelmaa. Luvassa on tapahtuma, johon on koottu suosituimpia toimintoja vuosien varrelta. Kuvassa vasemmalta Tytti Leinonen, Jenni Kovalainen, Anri Timonen, Tinja Jokelainen, Anja Glomm-Jokelainen, Sanna Laine ja Seija Leinonen-Arffman. Kuva: Seija Karjalainen

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Paltamon yhdistys täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Yhdistyksen kevätvuosikokouksen yhteydessä katsottiin ylpeänä edellisen vuoden toimintaa ja suunniteltiin syksylle juhlavuoden tapahtumia. Mitä kuuluu perinteikkäälle yhdistykselle tänään?

– Hyvää kuuluu. Yhdistyksen hallituksessa on hyvä henki ja tekemisen meininki, tehtäviä on jaettu ja hallitukseen on saatu uusia jäseniä. Yhdistyksessä on noin 100 jäsentä, taustoittaa puheenjohtaja Anja Glomm-Jokelainen.

Vuoden 2023 vuosikertomusta selatessa huomattiin, että pienen yhdistyksen toiminta on ollut todella vilkasta. Erityisesti tapahtumia on ollut paljon. Niitä on järjestetty itse tai oltu mukana kumppanina muiden tahojen järjestämissä tapahtumissa. Kävijöitä niissä on ollut mukavasti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Mehän ollaan oltu joka paikassa! totesi Tytti Leinonen ja yksi yhdistyksen hallituksen jäsenistä.

Hallituksessa oltiin tyytyväisiä siihen, että Pesäkolo - avoin kohtaamispaikka lapsiperheille -toimintaa on ollut Paltamossa reilun vuoden ajan. Pesäkolo-toimintaa pidetään yhteistyössä Kainuun hyvinvointialueen perhetyön ja neuvolan sekä seurankunnan kanssa.

– Kävijöitä on ollut upeasti paikalla joka viikko, ja olemme saaneet uusia aktiivisia Pesäkolokävijöitä mukaan yhdistyksen toimintaan. Kävijät ovat kokeneet Pesäkolon merkitykselliseksi kohtaamispaikaksi ja toivovat Pesäkolo-toiminnan jatkumista, yhdistyksen sihteeri Sanna Laine kertoo.

Yhdistys on halunnut huomioida toiminnassaan erityisesti nuoret. Hallitukseenkin on saatu houkuteltua kaksi yläkouluikäistä nuorta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Voidaan kysyä heiltä ja heidän kavereiltaan, mitä nuoret oikeasti haluavat ja järjestää toimintaa sen mukaan, toteaa Anja Glomm-Jokelainen.

– Tukioppilastoiminnassakin on mukana 14 yläkoululaista. Me pidetään heihin yhteyttä WhatsApp -ryhmässä. Tukioppilaat ovat olleet isona apuna tapahtumien järjestelyissä. Yhdistys puolestaan on muistanut peruskoulusta valmistuneita tukioppilaita mukeilla, jatkaa varapuheenjohtaja Anri Timonen.

Noitaluola hurmasi kävijät Halloweentapahtumassa vuonna 2018. Noitina Susanna Kemppainen, Jenni Kovalainen ja Tytti Leinonen. Kuva: Sanna Laine

Yhdistys on päättänyt juhlistaa 100-vuotista taivaltaan toiminnan merkeissä.

– Ajateltiin tarjota lapsille ja perheille parhaita paloja vuosien varrelta. Ainakin noitaluola, nallesairaala, pukukisa, pallomeri, onnenpyörä ja tonttupaja ovat olleet todella suosittuja, Sanna Laine luettelee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kevätkokouksessa piipahti myös kohta 10 -vuotias Hilma Leinonen. Hilmalla oli toive yhdistyksen hallitukselle.

– Heppatapahtuma olisi kiva. Oikeita hevosia ja kepparirata, johon voi osallistua omalla kepparilla, Hilma esitti.

Toive otettiin ilolla mukaan yhdistyksen suunnitelmiin ja saattaa olla, että Hilman toive toteutuu jossakin syksyn tapahtumassa.

Huolenaiheitakin yhdistysväellä on. Huoli perheiden, lasten ja nuorten jaksamisesta koskee paltamolaisiakin. Yhdistyksen tavoitteena on edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia omalta osaltaan. Yhdistyksen toimintaan toivotetaan mukaan henkilöitä, joille lasten ja nuorten asiat ovat tärkeitä. Kutsu koskee niin nuoria, nuoria vanhempia kuin ikäihmisiäkin. Mukaan voi tulla vaikkapa tapahtumaan.

– Toimintaan kannustaa lasten aito ilo ja riemu. Ja tietysti yhdessä tekeminen. Usein tuntuu, ettei jaksaisi lähteä järjestämään kaikkea, mutta jälkeenpäin on niin hyvä olo. Kyllä, tässä iloisessa porukassa kannattaa olla mukana, kannustaa Sanna Laine lopuksi.

Seija Karjalainen

Kirjoittaja on MLL:n Kainuun piiri ry:n puheenjohtaja.

Yhdessä-palsta on tuotettu 4H Kainuun, Kainuun Liikunnan, MLL:n ja Kainuun Sanomien yhteistyönä. Palstalla kerrotaan alueellisesta järjestötyöstä ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä