Kotimaa

Koirahyökkäystä todistanut lemmikinomistaja jää asiassa usein yksin – "Koiran aggressiivisuus on lajityypillistä käyttäytymistä", sanoo valvontaeläinlääkäri

Salolaisen Mervi Mätikkömäen jackrusselinterrieri Onni joutui viime kesänä koirahyökkäyksen kohteeksi. Tapauksen selvittely on yhä kesken. Viime elokuussa otetussa kuvassa Onni käyttää haavapukua. Kuva: Mervi Mätikkömäki

Koiran puremistilanteen selvittäminen ei ole aina helppoa. Selvittämistä voi vaikeuttaa toisen osapuolen haluttomuus ottaa tapauksesta vastuuta. Uhriksi jääneen lemmikin omistaja ei välttämättä saa asiassa tukea edes poliisilta, vaan joutuu hakemaan vahingonkorvauksia joko käräjillä tai sovittelusta. Osa huolestuneista lemmikinomistajista onkin yhteydessä eläinsuojeluun aggressiivisesti käyttäytyvistä koirista.

Koira hyökkäsi kesällä 2023 Mervi Mätikkömäen jackrusselinterrierin kimppuun omalla kotikadulla. Onni-koira sai hyökkäyksessä vaikeita vammoja, joiden jälkihoito jatkuu edelleen. Mätikkömäki vie koiraansa yhä laserhoitoon ja tarvittaessa myös fysioterapiaan. Rahaa Mätikkömäellä on mennyt eläinlääkär

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä