Urheilu
Yleinen taloustilanne näkyy myös kouluratsastuksessa, mutta Ratsastajainliitossa uskotaan tulevaan – ”Ratsastus kiinnostaa yhä”
Kajaanissa järjestettävissä kouluratsastuksen kansallisissa kilpailuissa on tänä viikonloppuna hieman aiempaa vähemmän osallistujia. Ratsastajainliiton hallituksen puheenjohtaja Marjukka Manninen näkee lajin potentiaalin olevan vahva.
Kajaanin Kuluntalahdessa järjestettävät kouluratsastuksen kansalliset kilpailut käynnistyivät perjantaina ratsastajille varsin suotuisassa ja aurinkoisessa kelissä. Kilpailut järjestää Kajaanin Ratsastusseura ja Mustikkamäen Ratsutalli.
Paikalla kolmipäiväisen tapahtuman avauspäivänä oli myös Suomen