Paikallisuutiset

Josefi Tiirola on työskennellyt viimeisen kahden vuoden ajan Muualta meille -hankkeessa Puolangalla. Yksi osa hanketta on ollut kuntamarkkinointi eri kanavissa. Tänä kesänä Puolanka on ollut esillä muun muassa true crime -podcastissa. Kuva: Inka Hurskainen

Puolanka näyttää muille kunnille suuntaa nuoria osallistavassa markkinoinnissa - onnistunut mainetyö palkittiin

Josefi Tiirola sai Pro Kainuu mainetyön tunnustuspalkinnon. ”Luovuudelle avoin ilmapiiri altistaa paatuneekin byrokraatin katsomaan maailmaa uusin silmin”, Tiirola sanoo.

Josefi Tiirola on tehnyt Puolangan kuntaa positiivisella, rohkealla ja uudenlaisella tavalla näkyväksi ja tunnetuksi, välineenä aktiivinen markkinointityö erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Näin perustellaan Tiirolalle myönnettyä Pro Kainuu mainetyön tunnustuspalkintoa. Palkinto myönnetään ansiokka

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä