Paikallisuutiset

Kajaanin perusopetuksen va. johtaja Kalle Komulainen epäilee, että sosiaalinen media on yksi syy poissaolojen kertymisessä tietyille lapsille ja nuorille. Some mahdollistaa vaikeasti havaittavan kiusaamisen ja altistaa nuoria muun muassa ulkonäköpaineille. Kuva: Miika Manninen

”Se voi vaikuttaa koko loppuelämään” – Kajaanissa mietitään tällä hetkellä ”päät puhki”, kuinka vähentää koululaisten poissaoloja

Kajaanin perusopetuksen va. johtajan Kalle Komulaisen mukaan kaikki viittaa siihen, että tulevina vuosina osa koululaisista tarvitsee enemmän tukea. Kasvun ja oppimisen tuen asiantuntija Nina Lanko toivoo vahvaa yhteistyötä kodin ja koulun välillä.

Koulua käymättömien oppilaiden määrä Kajaanissa aiheuttaa huolta kaupungin sivistystoimelle. Ongelma on lisääntynyt vuosien aikana vaivihkaa, ja tulevaisuus näyttää haastavalta.

Kaupungin sivistystoimialan osavuosikatsauksen mukaan viime lukuvuoden aikana kaikkiaan 40:lle Kajaanin perusopetuksen oppi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä