Koti-Kajaani

Meidän meiningit: Heilaa haetaan monin keinoin Paltamon kesäteatterissa

Maalaispoika Jussi kaipaa rakkautta ja niin tekee moni muukin. Paltamon kesäteatterin tämän kesän näytelmä Heila hakusessa pohtii lemmenpulmia humoristisesti mutta myös syvällisemmin ihmismielen herkkiä puolia kosketellen. Jussi etsii heilaa television deittiohjelman kautta ja kuvaustiimi sekä morsianehdokkaat hyörivät maatilalla kaksi päivää. Siinä ei ole romantiikka kaukana.

Paltamon Harrastajateatteri ja Musiikkiteatteri Kaparee yhdistivät voimansa viime vuonna ja nyt yhteistyön hedelmiä nähdään lavalla toisen kerran.

Harrastajateatterilla on näyttämökokemusta ja Kapareella pitkät perinteet laulujen ja musiikkisketsien esittämisessä. Heila hakusessa sisältääkin runsaasti solistien ja moniäänisen kuoron esittämiä näytelmän juonta kuljettavia lauluja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tuotannossa on yli 20 henkeä, minkä lisäksi moni yhdistysten jäsen puuhailee tärkeissä taustatöissä.

Kesäteatterin rakenteet vaativat kohennusta joka vuosi ja lavasteet ja puvut räätälöidään näytelmän mukaan. Ilman talkoolaisia ei hyvää kesäteatterielämystä syntyisi.

Näyttelijöistä kokenein on Vesa Hyvönen , joka on näyttämöllä 36. kertaa. Monelta kesältä räväköistä rooleista muistetaan myös Tiina Korhonen , joka ei nytkään mitään hissukkaa esitä. Tuore ylioppilas Joni Tolvanen on mukana jo yhdeksännen kerran.

Ensikertalaisia ovat esimerkiksi Mari Sainio ja Anna Marjamaa , jotka tuovat joukkoon nuorta energiaa. Ei vanhempienkaan energiassa mitään vikaa ole, sillä mukana on monta yli 70-vuotiasta ja heilläkin virtaa riittää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Muuten paltamolaista laulukuoroa vahvistavat kajaanilaiset Kaisu Ivanoff ja Martti Ovaska .

Näyttämöilmaisua ja lauluja harjoiteltiin kevätkausi Kainuun Opistolla Mieslahdessa Kapareen taiteellisen johtajan Eija-Riitta Airo-Karttusen johdolla. Hän myös ohjaa näytelmän.

Heila hakusessa -näytelmän on kirjoittanut turkulainen Daniela Franzell ja ruotsista suomentanut Eivor (Skini) Lindgård . Musiikin on säveltänyt Tom (Riddo) Ridberg . Näytelmän ensiesitys on ollut vuonna 2017.

Esitys kestää väliaikoineen noin kaksi ja puoli tuntia. Kesäteatterissa on katettu katsomo ja väliaikakanttiini. Järjestelyissä noudatetaan niitä koronarajoituksia ja suosituksia, jotka ovat näytäntökaudella voimassa. Esitykset ovat 17.7.-1.8.21.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

tuottaja, Paltamon kesäteatteri

Anja Itkonen

Muun muassa Joni Tolvanen ja Reima Uusitalo näyttelevät Paltamon kesäteatterin Heila hakusessa -näytelmässä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä