KS Live oli mukana Kajaanin vaalitorilla – katso tallenteelta, millaisia terveisiä puolueet antoivat varsinaiseen äänestyspäivään
Datakeskusten ja kaivosten verotuen poisto liikkeelle – ministeriö pyytää lausuntoja kiivaalla aikataululla
Vaalikysely: ”Suomalaiset odottavat kunnilta ja hyvinvointialueilta selkeitä toimia liikkeen lisäämiseksi”
Muistatko tämän? Kiven heiton päässä Kajaanin keskustasta sijaitsevasta kiinteistöstä on jätetty yksi tarjous
Miljoonia euroja haalinut mies lähtee Hokista haikein mielin – ”Tämä yhteisö on ollut yhteistä perhettä”
Kajaanin Hakan taival cupissa tuli päätökseen kehnon vierasesityksen jälkeen – ”Olo on aika ärsyyntynyt”
Kainuun aluevaaliääniä meni hylkyyn etenkin yhden syyn vuoksi – toiseksi yleisin syy oli tyhjä äänestyslippu
Tuhoaako hallituksen verotuspäätös datakeskusinvestoinnit? ’’Luulen, että Google vähän miettii, mutta se kuitenkin tulee tänne’’
Paltamon Osuuspankki lahjoittaa kunnalle lähes 100000 euroa – potista iloa niin nuorille kuin ikäihmisille