Paikallisuutiset

KS:n lukijamatkalaisten loma jatkuu auringon alla – "Deturin ongelmat eivät koske meitä millään tavalla"

Kainuun Sanomien lukijamatka Rodoksen auringon alla jatkuu normaalisti ensi viikon tiistaihin saakka.

Kajaanista startanneen lukijamatkan vastuullinen matkanjärjestäjä on Aventours eli kyseessä ei ole rahoitusvaikeuksiin joutunut Detur.

Aventoursin lennon operaattori on puolalainen charter-lehtoyhtiö Enter Air Saija Lahtinen kertoo, että tieto ei pidä paikkaansa. Aventours on varmistanut asian perjantaiaamuna. Puolalaisyhtiön koneet lentävät parasta aikaa normaalisti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Deturin ongelmat eivät koske meitä millään tavalla. Toivottavasti asiasta uutisoineet tarkistaisivat faktat ensin, Lahtinen huomauttaa.

Lahtinen kertoo, että hän yrittänyt kesän ajan saada Enter Airia koskevaa tietoa pois netistä kahdelta kansainväliseltä varaussivustolta, mutta ei ole onnistunut.

– Joku on halunnut tehdä hallaa joko meille tai Deturille, koska ne on selkeästi suunnattu suomalaisten silmille. Kovin laajalle se ole onneksi levinnyt, kun olemme saaneet vain kaksi tai kolme kyselyä, Lahtinen kertoo.

Aventoursin emoyhtiö on yksityisessä omistuksessa oleva islantilainen yhtiö, joka toimii mm. Pohjoismaissa ja Ranskassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Detur peruu loppuvuoden matkat

Sen sjaan ruotsalainen matkatoimisto Detur

Tiedotteen mukaan yritys aloittaa pääomapohjan vahvistamisen ja yritysorganisaation uudelleenjärjestelyt. Tämän vuoksi yritys kertoo keskeyttävänsä operationaalisen ja tuotannollisen toimintansa ja että loppuvuoden charterkausi on peruttu.

Deturin pohjoismaisilla asiakkailla on kerrottu viime päivinä olleen ongelmia matkatoimiston kanssa. Turkkiin matkanneille asiakkaille on tiettävästi annettu kehotuksia maksaa majoituksesta itse, vaikka he ovat jo maksaneet hotellin osana matkapakettia.

Detur kiistää tiedotteessa, että yritys olisi jättänyt maksamatta asiakkaidensa majoituksesta majoittajille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Detur on järjestänyt matkoja Turkin lisäksi myös Kreikkaan Rodokselle ja Kreetalle sekä Espanjaan Gran Canarialle.

Sanomalehti Keskisuomalainen kertoi keskiviikkona, että erään Detur Finlandin kautta matkansa hankkineen asiakkaan mukaan Turkissa Alanyassa on joukko suomalaisturisteja jumissa hotellissa, koska pakettimatkojen maksuja ei olisi maksettu.

Detur on asiakkaan mukaan lähettänyt englanninkielisen faksin, jossa neuvotaan asiakkaita maksamaan hotellilasku ja lähettämään kuitti yhtiön asiakaspalveluun. Faksissa kerrotaan, että Detur on myyty isommalle yhtiölle ja kaikki rahasiirrot on nyt seisautettu.

Viestin mukaan asiakkaat saavat rahat takaisin, kun uusi omistaja saa pääsyn ostamansa yhtiön rahaliikenteeseen.

SVT:n julkaiseman Deturin tiedotteen mukaan kyseisenkaltaiset faksit olisivat väärennettyjä, eikä yritys olisi niitä lähettänyt.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kertoi torstaina selvittävänsä julkisuudessa olleita Deturin ongelmia yhdessä pohjoismaisten viranomaisten kanssa. KKV on pyytänyt Deturilta selvitystä tilanteesta välittömästi. KKV jatkaa tilanteen selvittämistä, ja ohjeistaa matkailijoita olemaan maksamatta hotelliaan toistamiseen.

KKV:n mukaan matkailijoiden tai pian matkalle lähtevien kannattaa odotella lisätietoja. KKV kertoo verkkosivuillaan tilanteesta heti lisää, kun tarkempia tietoja on saatavilla.

Uutinen päivitetty 23.9.2022 klo 14. Lisätty tieto KKV:n ohjeistuksesta olla maksamatta hotellia toistamiseen

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä