Koti-Kajaani

Meidän meiningit: Kainuun vanhin toimiva kalastusseura, Kajaanin kalastuskerho, juhli 70-vuotista taivaltaan

Kajaanin Kalastuskerho on Kainuun vanhin piirin toimiva kalastusseura. Kerho juhli 70-vuotistaivaltaan perjantai-iltana 26.11 Kirkkoahon kylätalolla. Paikalle saapui 35 henkilöä.

Juhla aloitettiin juhlakokouksella, jossa kerhon uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Alpo Husu, Matti Kuljun panostaessa jatkossa Kainuun Vapaa-ajankalastajien kalastusohjaajan tehtävien hoitamiseen.

Hallitukseen valittiin Matti Husu, Kusti Junttila, Teuvo Kovanen, Timo Tampio, Matti Karppinen ja Jorma Valtanen. Kokouksessa kutsuttiin kerholle kunniapuheenjohtajaksi Jyrki Lindh sekä kunniajäseniksi Antti Huotelin, Kalle Anttonen, Teuvo Kovanen ja Hannu Kemppainen. Kerhon vapajäsenyys myönnettiin Pirjo Pikkaraiselle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Etäyhteydellä onnitteli Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusliiton (SVK) kalatalousasiantuntija Petter Nissèn juhlivaa seuraa ja samalla jakoi kerhon pitkäaikaisissa tehtävissä olleille jäsenille SVK:n myöntämät ansiomerkit seuraavasti: pronssisen merkin saivat Matti Husu, Matti Karppinen ja hopeisen merkin Teuvo Kovanen, Antti Huotelin, Alpo Husu, Matti Kulju sekä kultaisen merkin Jyrki Lindh ja Jorma Valtanen. Juhlan viihdepuolen hoiti Kajaanin Eläkkeensaajien Timanttiset-lauluryhmä taitavasti.

Kajaanin Kalastuskerhon perustamiseeen liittyvään kokoukseen ravintola Kajaaniin 21.12.1950 kutsui varatuomari Vihtori Ipatti joukon kajaanilaisia sunnuntaikalastajia. Kokouksessa hän lausui, että "on osoittautunut välttämättömäksi perustaa Kainuuta varten elinkelpoinen yhdistys, joka toimisi sunnuntaikalastajien ja varsinkin pilkkionkijain yhdyssiteenä". Pöytäkirjaan merkittiinkin pidettäväksi tulevan kalastusseuran perustavan kokouksen pitäminen. Kokous sitten pidettiinkin 21.1.1951 Hotelli Maakunnan tiloissa.

Johtokuntaan valittiin seuraavat henkilöt: puheenjohtajaksi Vihtori Ipatti (varatuomari) jäseniksi Pentti Räihä (varatuomari), Väinö Heikkilä (postiauto varikon esimies), Mauno Hammo (Kajaanin kaupungin vesilaitoksen esimies), Uuno Vihonen (nuohoojamestari), Olli Ormasalo ( TVH:n auitonasentaja), Mauno Grönlund (Kainuun Sanomain toimitusjohtaja)

Nykyisin kerho omistaa Oulujärven Paltaselällä Maahonkisen saaressa lomamökki kiinteistön, joka on jäsenten käytössä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

sihteeri, Kajaanin kalastuskerho ry

Jorma Valtanen

Kajaanin Kalastuskerhon 70-vuotisjuhlan juhlaväkeä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä