Ihmiset
Yhdessä: Hei hulinaa Kuhmossa!
Helteinen kesä alkaa olla takanapäin, ja pikkuhiljaa ajatukset ovat siirtyneet jo tulevan syksyn kuvioihin.
Katsaus menneeseen kesään tuo kuitenkin hymyn herkästi huulille, melkoinen määrä toimintaa saatiin toteutettua sivukylillä ja keskustassa sekä työllistettyä paljon nuoria.
Ilahduttava asia on myös useat yhteistyötahot, joiden kanssa pystyimme laajentamaan ja monipuolistamaan toimintaamme kesällä.
Kesäkuun ensimmäinen viikko startattiin räväkästi, kun perehdytimme ja koulutimme uudet kesätyöntekijät töihinsä Työt alkavat-koulutuksessa. Samalla viikolla pidimme Ajokortti työelämään-koulutuksen sekä avasimme samaan syssyyn Syväjärven kesäkahvilan.
Seuraavalla viikolla olimmekin jo pitämässä kesäleiriä isolle määrälle lapsia, väkertämässä erilaisia karkkeja karkkikurssilla sekä istuttamassa metsää nuorten kanssa.
Mukavan hengähdystauon kesäkuun puolessa välissä toi seurakunnan kanssa järjestetty eräleiri varhaisnuorille Jonkerin suunnilla Kuhmossa, viikonloppu töissä ei tuntunut kovin raskaalta mukavassa seurassa ja upeassa miljöössä. Vauhti ei kuitenkaan hidastunut kesäkuun loppuun mennessä.
Pidimme lapsille kaksipäiväisen leirin Hietaperässä sekä keskustassa toisen kesäleirin kesä-heinäkuun vaihteessa. Rantaonginta-tapahtumassa päästiin Maakunnan rantaan narraamaan kaloja yhdessä Kuhmon kalamiesten kanssa juhannuksen jälkeen.
Saimme hienosti toteutettua lapsille ja nuorille toimintaa vielä heinäkuun puolellakin. Kuun aikana oli korukurssi, Lettuja ja leikkejä- tapahtuma Syväjärvellä koko perheelle sekä ihan uutena ideana kaksipäiväinen pakohuone kirjastolla.
Näiden lisäksi olimme esimerkiksi Lentiirassa vetämässä lapsille pihaolympialaiset sekä Potkijoiden jalkapallotapahtumassa mukana yhteistyökumppanina.
– Mukavaa, että saimme näin monet suunnitellut kurssit, leirit ja tapahtumat toteutettua. On ollut hienoa huomata miten innokkaasti lapset ovat tekemisessä mukana ja on ollut mukava työskennellä reippaiden nuorten kanssa, iloitsee Kuhmon 4H-yhdistyksessä työskentelevä Tarja Pääkkönen .
Kesän toimintoja suunniteltaessa haluttiin tarjota lapsille vanhat tutut suosikit, kuten kesäleirit, mutta myös uutta kokeilevaa toimintaa päästiin tarjoamaan vähän vanhemmille lapsille.
– Esimerkiksi pakohuone kirjastolla oli menestys ja se onkin tarkoitus tuoda uudelleen pelattavaksi jonkin tapahtuman yhteyteen tulevana syksynä, vinkkaa Pääkkönen. Tuleva syksy näyttää muutenkin hyvältä, kerhojen suunnittelu on täydessä vauhdissa ja ilmoittautuminen on jo avoinna.
– Ilmottautumisia on tullut jo hyvä määrä. Olemme mukana Kuhmon kaupungin tarjoamalla harrastekortilla ja sen myötä lapset saavat mukavan alennuksen yhdestä toiminnastamme. Uskon tämän tuovat uusiakin lapsia kerhoihimme mukaan, hymyilee Pääkkönen.
Myös Liikkuvan nuorisotyön hanke on voimissaan ja toimintaa on piisannut paljon läpi koko kesän.
Tänä kesänä yhteistyötä on tehty kaupungin kanssa ja hankeautomme onkin voinut nähdä liikkuvan jopa viitenä päivänä viikossa niin keskustassa kuin sivukylillä. Lapsia on aktiivisesti ollut mukana toimintakerroilla ja monenmoisia erilaisia puuhia olemmekin järjestäneet paikalle saapuneille.
Keväällä alkaneen 4H-liiton Kadonneen kesätyön metsästys -hankkeen tiimoilta olemme tavoittaneet nuoria, jotka ovat olleet vailla kesätöitä.
Osa työllistyi meille suoraan palkkatyöhön, osa taas perusti oman 4H-yrityksen. Kaiken kaikkiaan nuoria haki meille kesätöihin keväällä erittäin paljon ja vajaa kolmekymmentä heistä työllistyikin meille kesän aikana metsänistutukseen, kesäkahvilaan ja leirien apuohjaajiksi sekä työpalvelutyöhön.
Kesäkuun alussa avatussa Syväjärven kesäkahvilassa on asiakkaita riittänyt ja vilkasta ollut. Yksi kahviossa työskentelevistä nuorista oli 16-vuotias Heli Haverinen . Miten hän päätyi meille töihin?
– Minulla ei ollut vielä kesätyöpaikkaa ja mietin erilaisia vaihtoehtoja. Kuulin, että 4H:lla oli vielä haku auki ja hain paikkaa, summaa Haverinen.
Haverinen olikin ensimmäistä kertaa 4H-yhdistyksellä töissä tänä kesänä.
– Vaikka juuri kahvilatyö ei ollutkaan se ensisijainen vaihtoehto yhdistyksessä tarjolla olleista töistä, oli kahvilassa työskentely kuitenkin mukavaa, kertoo Haverinen.
Hyvä joukko nuoria perusti tänä vuonna myös oman 4H-yrityksen. Ensimmäistä kesää yrittäjänä toimi esimerkiksi 16-vuotias Valentiina Ahtonen .
Ahtonen oli kesän mittaan 4H-yhdistyksessä apuohjaajana sekä muuallakin töissä, joten mikä sai Ahtosen kokeilemaan siipiään myös yrittäjänä?
– Raha, työaikoihin vaikuttaminen ja omien päätösten tekeminen, luettelee Ahtonen.
Kesän mittaan nuori yrittäjä ehti muun muassa pitää kahviota Kuhmon kaupungin kirjastolla sekä myydä hattaraa parissakin tapahtumassa. Miltä yrityksen pitäminen nuoresta on sitten tuntunut?
– Hyvältä, vaikka hyviä ja huonoja puolia onkin. Yrittäessä on mahdollisuus saada rahaa, mutta voi tulla myös tappiota, miettii Ahtonen.
Opiskelujen alettua Valentiina Ahtonen ei todennäköisesti pyöritä yritystä koulun ohessa, mutta ei sulje mahdollisuutta poiskaan myöhemmin tulevaisuudessa.
Melkoinen hulinakesä meillä on siis takana ja tyytyväisin mielin otamme vastaan hieman rauhallisemman syksyn kerhoineen, hankeautoiluineen sekä muine tapahtumineen.
Yhdessä-palsta on tuotettu 4H Kainuun, Kainuun Liikunnan, Kainuun Nuotan, MLL:n ja Kainuun Sanomien yhteistyönä. Palstalla kerrotaan alueellisesta järjestötyöstä ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä.
Kirjoittaja on Kuhmon 4H-yhdistyksen toiminnanohjaaja.