Kvanttitietokone laskee kuin viimeistä päivää – "Suomi on kvanttialalla aivan omassa sarjassaan", sanoo maailmankuulu professori Mikko Möttönen
Aarikka siirsi tuotannon kotimaahan, mutta sota nosti saman tien puun hintoja – "Suomalaisuuden arvostus ei näy teoissa", toimitusjohtaja harmittelee
Avaruusprofessori: Suomi on yhdellä mittarilla EU:n kärkimaa avaruudessa – Elon Musk irrotti tulpan pullonkaulasta ja loi satelliiteille markkinat
Kuhmon torilava antaa opiskelijoille käytännön oppia puurakentamisesta – työmaa kiinnostaa ohikulkijoitakin
Yhden aikakauden kultainen päätös – Jymyn jättävä lukkaritähti Aapo Komulainen myöntää tuoreen mestaruuden olleen hänelle erityinen: ”Olen saanut olla mukana hyvissä joukkueissa”
Uran ensimmäinen Suomen mestaruus tuli ristiriitaisissa tunnelmissa – Juuso Lattu avautuu KS:lle: ”Tuntui aivan kauhean pahalta seurata tätä sivusta”
Salla Moilanen haluaa pitää Erkkilän talon kunnossa – katso kuvat taitavasti restauroidusta rakennuksesta
Menikö Pölkky Oy:n ja Kajaanin sahan kaupoissa kaikki nappiin? Entisiltä omistajilta vaadittu omaisuutta takavarikkoon kymmenien miljoonien edestä
Työrauha säilyi kiirastulenkin keskellä – kauden aikana syntynyt oivallus johdatti Iiro Haimin ja Jymyn lopulta kultaiseen huipennukseen: ”Kehityin siinä”
Lukijan mielipide: Suutari vastaa Pentti Kettuselle – kokoomus ajaa kaikkien yritysmuotojen, koko maan etua