Paikallisuutiset

Kainuun Musiikkijuhlien esiintymislava rakentui auringonpaisteessa keskiviikkona Kajaanihallin pihalla. Kuva: Wilma Määttä

Festarilava nousee taas Kajaanihallin pihalle – perinteisten musiikin, ruuan ja juoman lisäksi alueella Huolituoli

Kainuun Musiikkijuhlia rakennetaan kuin viimeistä päivää. Rakentamisen viimeinen päivä on perjantaina, kun festari alkaa.

– Esiintymislava ei ikinä voi olla liian iso, sanoo Kainuun Musiikkijuhlien järjestäjän Nordic Live Productions Oy:n festivaalijohtaja Ari Myllyniemi.

Myllyniemi kuitenkin lisää, että jotta saadaan iso tuotanto toimimaan Kajaanihallin kaltaisella festarialueeksi pienehköllä alueella, niin täytyy melk

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä