Kotimaa
Hallitus kokoontui Säätytalolle puimaan lisätalousarviota – Vanhanen: Tänä vuonna on jouduttu tottumaan pistemäisiin lisätalousarvioihin tarpeen mukaan
Sisäministeri Maria Ohisalo toivoo lisää rahaa tapahtuma-alalle, joukkoliikenteelle, poliisille ja rajavartijoille. Joukkueurheilulajien rajoituksia koskevat mediatiedot olivat virheellisiä. Pääministeri Sanna Marin: Asia ei ole hallituksen pöydällä.
Hallitus on kokoontunut Säätytalolle neuvottelemaan vuoden seitsemännestä lisätalousarviosta.
Mediatietojen mukaan pöydällä olisivat noin kahden miljardin euron kokoluokkaan yltävät menoesitykset, mutta valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) ihmetteli väitettä.
– Se on minulle vieras mittaluokka. Menojen tasolla oma esitykseni on vajaa miljardi, hän totesi aivan neuvottelujen alla.
Neuvoteltavana ovat erityisesti ajankohtaiset, koronaepidemian hillintään ja vaikutuksiin liittyvät lisämenokohteet.
– Neuvotteluissa ratkaistaan yritysten kustannustuen taso ja paljonko siihen varataan. Lisäksi varataan vähän lisärahaa rokotteen hankkimiseen. Tällaiset ovat suurimpia, Vanhanen totesi Säätytalon portailla.
– Talouteen liittyvissä asioissa käydään lävitse myös tulevaisuusinvestointeja.
Kunnille ja sairaanhoitopiireille lisärahaa
Ennakkotietojen mukaan rahaa suunnataan yritysten ohella erityisesti kunnille ja sairaanhoitopiireille erilaisiin epidemian aiheuttamiin kustannuksiin. Tällaisia ovat muun muassa maskien hankinta.
Kuntien valtionosuuksiin esitetään 400 miljoonan euron korotusta.
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) nosti erityisen tärkeinä neuvoteltavina asioina esille tapahtuma-alan tukemisen. Sen suhteen tilanne näyttää hänen mukaansa hyvältä.
Myös joukkoliikenne on Ohisalon mukaan ottanut korona-aikana "ison iskun".
– Toivon, että sinne saadaan (lisärahaa). Poliisille ja rajavartijoilla näyttäisi myös olevan tulossa lisää rahaa.
Vanhanen: Talouden kehitystä ei vielä tiedetä
Lisää velkaa valtio on esityksen mukaan ottamassa reilut 1,1 miljardia euroa. Näin vuoden kokonaisvelka olisi jäämässä hieman alle 20 miljardiin.
– Onneksi, Vanhanen vahvisti.
Samalla hän korosti, että vuotta on jäljellä vielä kuukausia, eikä talouden kehityksestä ole varmuutta. Siksi Vanhanen ei myöskään pitäisi varmana, että seitsemäs lisätalousarvio olisi vuoden viimeinen.
– Tänä vuonna on pitänyt tottua siihen, että pistemäisiä talousarvioita tehdään tarpeen mukaan, jos tulee välttämätön tarve.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) painotti, että keskusteluissa tasapainoillaan terveyden, talouden ja turvallisuuden välillä.
"On pystyttävä parempaan"
Hallitus saa lisäksi sosiaali- ja terveysministeriöltä sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta tuoreen katsauksen koronaepidemian tilanteesta.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) uskoi, että epidemiologinen tilanne tulee aiheuttamaan hallituksen sisällä keskustelua.
Koronatrendi on Kiurun mukaan tällä hetkellä "masentava".
– On pystyttävä parempaan. Lähiviikot ratkaisevat, millainen talvi on tulossa.
Kiurun mukaan hallitus päättää tänään epidemian hallinnan kokonaisuudesta. Mitä se konkreettisesti tarkoittaa, jäi jossain määrin auki.
Lehtitietojen mukaan asialistalla olisi muun muassa joukkuelajien rajoitukset sekä erityisten riskilajien määrittely. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan asia ei kuitenkaan ole pöydällä.
– Se on opetus- ja kulttuuriministeriön sekä THL:n valmistelun piirissä, vahvisti myös sosiaa.i- ja terveusministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila .