Halpa kulutusluotto löytyy helposti kilpailuttamalla

Kulutusluottojen hakeminen on siirtynyt Suomessa lähes yksinomaan nettiin. Pienten kulutusluottojen hakeminen netistä onkin kätevää, eikä asiakkaan tarvitse käydä konttoreissa tai edes soittaa niiden saamiseksi. Kulutusluotoissa on kuitenkin suuria eroja korkojen ja muiden kulujen suhteen, joten kuluttajan kannattaisi aina kilpailuttaa pankit ennen yhdenkään lainatarjouksen hyväksymistä.

Mitä kulutusluottojen kilpailuttaminen tarkoittaa?

Kulutusluotot ovat käytännössä pienlainoja, jotka ovat kertaluonteisia. Pankki tai muu rahoitusyhtiö myöntää asiakkaalle pienen lainan, eli kulutusluoton. Useinkaan pankit eivät ole edes kiinnostuneita siitä, mihin tarkoitukseen asiakas tarvitsee rahaa, ja asiakas saa käyttää rahansa käytännössä mihin tahansa hän haluaa.

Kulutusluotoissa on korko ja muut mahdolliset kulut, kuten muissakin lainatuotteissa. Muita kuluja voivat olla esimerkiksi lainan avausmaksu ja kuukausittain tilinhoitomaksu. Nimellisen koron lisäksi asiakkaan kannattaisikin aina ottaa huomioon myös muut lainan kulut sekä todellinen vuosikorko.

Koska lainojen vertailu taskulaskimella näpytellen voi olla työlästä ja hankalaa, netissä on tarjolla myös lainojen kilpailuttamiseen erikoistuvia palveluita. Lainojen kilpailutus netissä auttaa vertailemaan eri pankkien lainatuotteita ja löytämään mahdollisimman edullisen lainan itselleen.

Näin kilpailutus tapahtuu

Lainojen kilpailutus vie netissä vain noin 10 minuuttia. Jotta lainat voi kunnolla kilpailuttaa, on asiakkaan kuitenkin usein syötettävä nettisivustolle omat tietonsa. Pankit siis haluavat tietää, kuka lainaa on hakemassa ja ennen kaikkea millaiset mahdollisuudet hakijalla on maksaa laina takaisin maksusuunnitelman mukaisesti.

Kun asiakas on syöttänyt omat tietonsa, voi hän odottaa saavansa lainatarjouksen jo viidessä minuutissa. Jos pankit kokevat, että asiakkaalla on riittävästi maksukykyä maksaa laina takaisin ajallaan, voi hän siis saada käytännössä välittömästi lainatarjouksen tai useampia tarjouksia.

Lainat kilpailuttava yritys löytää asiakkaalle lainamarkkinoilta mahdollisimman edullisen lainan. Koska erilaisia lainatuotteita Suomessakin tarjoaa kymmenet eri palveluntarjoajat, olisi näiden kaikkien lainatarjousten läpikäyminen manuaalisesti hyvin aikaa vievää. Lainan kilpailutus siis säästää paitsi asiakkaan rahoja myös vaivaa.

Lainaa voi saada ilman vakuuksia

Moni suomalainen on tottunut hakemaan lainaa niin, että lainan saamiseksi on annettava jokin vakuus. Vakuus toimii ikään kuin panttina, jonka pankki voi lunastaa, jos asiakas ei kykene maksamaan lainaa takaisin ajallaan. Netistä haettavat kulutusluotot on kuitenkin mahdollista saada myös ilman vakuuksia.

Vakuudeton laina on siinäkin mielessä hyvä lainatuote, että se on mahdollista saada pankkitililleen hyvin nopeasti. Tällainen nopea laina ilman vakuuksia on mahdollista saada tililleen jopa saman vuorokauden aikana, sillä vakuuden arvon määrittämiseen ei tarvitse käyttää lainkaan aikaa.

Jos asiakkaalla on kiire saada kulutusluotto tililleen nopeasti, kannattaa tässä tilanteessa valita vakuudeton laina. Lainahakemuksen jättäminen ei myöskään vielä tarkoita, että lainaraha siirrettäisiin tilille saman päivän aikana, vaan vasta pankilta saadun lainatarjouksen hyväksyminen laittaa rattaat liikkeelle rahan siirtämiseksi. Viikonloppuisin rahan siirtymisessä voi myös kestää pidempään.

Vältä näitä virheitä

Lainoja kilpailuttaessa on syytä välttää yleisiä virheitä. Ensinnäkin kannattaa hakea sellaista lainaa, jonka takaisinmaksu onnistuu myös helposti. Ei siis kannata valita liian lyhyttä takaisinmaksuaikaa, vaikka se usein tarkoittaisikin pienempiä kokonaiskustannuksia. On syytä ajatella rehellisesti, paljonko lainaa on mahdollista lyhentää joka kuukausi niin, että rahaa jää myös normaaliin elämiseen riittävästi.

Vaikka kilpailuttamalla voi saada myös hyvin suuria lainatarjouksia, kannattaa lainaa ottaa aina vain todelliseen tarpeeseen. Lainaan kuuluu aina korko ja muut mahdolliset kulut, ja muutoinkin turhaa ja omaa tulotasoa suurempaa kulutusta olisi hyvä välttää.

Laina kannattaa aina maksaa takaisin myös maksusuunnitelman mukaisesti. Jos lainan lyhennys myöhästyy joku kuukausi, voi asiakas joutua maksamaan myöhästymismaksun ja mahdollisen maksumuistutuksen. Jos joku kuukausi näyttää siltä, ettei lainan takaisinmaksu onnistu, kannattaa proaktiivisesti ottaa yhteyttä omaan pankkiin. Moni pankki voi nimittäin myöntää lyhennysvapaan kuukauden tässä tilanteessa.