Paikallisuutiset

Jormualaisen kotieläintilan pihalta löytyy lukuisia eläimiä viiriäisistä hevosiin – ja kaikkea siltä väliltä. Kuva: Inka Hurskainen

Jormualaisen pariskunnan pihaa asuttaa värikäs eläinkatras – välillä huumorintaju on koetuksella, mutta eläimet tuottavat valtavasti iloa

Vielä parikymmentä vuotta sitten Katja Viitasaari-Halonen ei osannut aavistaa, että silloinen koiraharrastus johtaisi lopulta liki satapäisen eläinkatraan kaitsemiseen. Eläimet tuovat iloa paitsi omistajilleen, myös tilalla vieraileville lapsille ja heidän vanhemmilleen.

Omakotitalon pihalla Jormuan kylällä Kajaanissa käy kuhina. Hanhista, kanoista ja ankoista koostuva monipäinen lauma ilmoittaa äänekkäästi, että ruoka-aika on koittanut.

Myös pihan muut asukkaat odottavat ruokaansa. Asukaslista on hengästyttävän pitkä.

Pihalla asuu lintujen lisäksi minipossuja, vuohia

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä