Paikallisuutiset

Joulunpyhinä Kainuussa 35 uutta koronatapausta – matkailijoiden osuus merkittävä

Kainuun koronatilanne on hieman rauhoittunut edellisestä viikosta, kertoo Kainuun sote.

Maakunnan ilmaantuvuusluku on nyt 147, kun se edellisellä viikolla oli yli 200.

Joulunpyhien aikana torstaista sunnuntaihin Kainuussa on todettu yhteensä 35 uutta koronatapausta, joista 19 oli Kainuun ulkopuolelta tulleilla henkilöillä. Kainuulaisten tartunnoista 14 on Kajaanissa ja 2 Sotkamossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sote muistuttaa, että vaikka Kainuun tilanne on tällä hetkellä rauhallisempi, on syytä edelleen noudattaa annettuja suosituksia. Voimassa on yleinen maskisuositus 12 vuotta täyttäneille kaikissa julkisissa tiloissa ja liikennevälineissä, joissa lähikontakteja ei voida välttää

Tartuntojen jäljittäminen on vaikeampaa ihmisten liikkuvuuden lisääntymisen vuoksi. Tartuntojen alkuperän jäljitysprosentti on tällä hetkellä Kainuussa 61 prosenttia.

Pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen kertoo, että viime viikon aikana kainuulaisilla oli vähemmän tartuntoja kuin edellisillä viikoilla, mutta matkailijoiden osuus viime viikon tartuntamääristä oli merkittävä.

– Tilanteen kehitystä on edelleen vaikea täsmällisesti arvioida, mutta todennäköistä on, että uusi omikron-variantti jossain vaiheessa tulee myös Kainuuseen ja tartunnat lähtevät kasvuun, Käsmä-Ronkainen toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pandemiapäällikön mukaan ihmisten lisääntynyt liikkuvuus joulun ja uuden vuoden aikaan voi nopeuttaa taudin leviämistä.

– Tarkemmin tämän vaikutus on nähtävissä lähiviikkojen aikana.

Kainuun sote julkaisi maanantaina mahdollisia koronalle altistumispaikkoja. Näitä ovat muun muassa lentovuoro ja muutamat junavuorot. Altistumispaikoilla olleita kehotetaan menemään koronatestiin matalalla kynnyksellä, jos oireita ilmaantuu.

Rokotekattavuus parantunut Kainuussa, koronarokotukset 5–11-vuotiaille alkavat vuoden alussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaksitoista vuotta täyttäneistä kainuulaisista kaksi rokoteannosta on saanut 84,4 prosenttia. Kolmannen rokotteen on saanut 28 prosenttia. Käsmä-Ronkainen kertoo, että rokotuksia on haettu hyvin.

Koronarokotus 5–11-vuotiaille riskiryhmään kuuluville lapsille on mahdollista ajanvarauksella Kajaanissa Kaukametsän opistolla keskiviikkoisin. Muiden Kainuun kuntien rokotuspäivät löytyvät soten verkkosivuilta.

Terveiden 5–11-vuotiaiden rokotukset pyritään aloittamaan viikolla 2. Rokotukset toteutetaan koululaisten osalta kouluilla ja neuvolaikäiset rokotetaan neuvolassa.

Edit: Juttua täydennetty kello 11.45

Olitko täällä?

Altistumispaikkoja

Mahdollisia paikkoja koronavirukselle altistumiselle:

21.12. klo 16.25-18 Lento DX224 Helsinki - Kajaani

23.12. klo 8.19, Juna IC 63 Helsinki - Kajaani, vaunu 2

23.12. klo 12.39, Juna IC 713 Kuopio – Kontiomäki, vaunu 11

25.12. klo 17–18 Ukkohalla, Halla Areena, kinkunsulatusjumppa

23. – 25.12. Ukkohallan rinneravintola, muutamia kertoja to-la välisenä aikana

Suositukset voimassa

Kainuun alueella ovat voimassa seuraavat suositukset 11.1.2022 saakka:

Yleinen maskisuositus 12 vuotta täyttäneille kaikissa julkisissa tiloissa ja liikennevälineissä, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Opetusta koskevat suositukset opetuksen järjestäjän ja Kainuun soten erikseen sopimien linjausten mukaisesti.

Työpaikoilla suositus siirtyä mahdollisuuksien mukaan etätyöhön sekä tehostaa lähikontakteja vähentäviä käytäntöjä (etäkokoukset, tilajärjestelyt).

Yleisö- ja yksityistilaisuuksissa suositus harkita järjestämisen välttämättömyyttä sekä tehostaa näissä ja muussa vapaa-ajan toiminnassa lähikontaktien vähentämistä.

Suositus varovaisuuteen matkustamisessa Kainuun ulkopuolella

Valtakunnallisen testausstrategian suositusten mukaisesti Kainuussakin jatketaan matalan kynnyksen testaamista eli oireisena ja altistusepäilyssä tulee hakeutua koronatestiin. Suositellaan koronakotitestien käyttöä. Mikäli testi on positiivinen, tulos tulee varmistaa PCR-testillä

Joulumatkailussa suositellaan lähikontaktien rajoittamista omaan lähipiiriin.

Suositellaan harkitsemaan tarkoin vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmien luokse. Vieraillessa suositellaan käytettäväksi maskia ja hyvää käsihygieniaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä