Paikallisuutiset

Koulukuljetus ei Paltamon kunnan koulukuljetusoppaan mukaan toimi ”ovelta ovelle” -periaatteella, vaan oppilaat nousevat kyytiin bussipysäkeiltä. Kuva: Niko Kemppainen / Arkisto

Kaikki Kontiomäen koululaiset eivät mahtuneet opinahjoon vievään bussiin – asia korjattiin nopeasti

Pohjolan Matkan tilausajomyynnistä vastaava Mika Oikarainen kertoo, että bussin penkeille laitettiin laput, joissa lukee, että paikat on varattu kontiomäkeläisille koululaisille.

Kontiomäeltä Paltamoon Korpitien kouluun kulkevista koulukyydeistä on käyty keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Koululaisten vanhempien käymän keskustelun mukaan kaikki koulukyytiä tarvinneet lapset eivät olleet mahtuneet bussin kyytiin maanantaina 12. elokuuta. Keskustelun mukaan kuljettaja oli sano

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä