Kulttuuri
Kainuun rahaston apurahoja ehtii vielä hakea – viimeinen jättöpäivä ensi viikon keskiviikkona 10. helmikuuta
Suomen Kulttuurirahaston Kainuun rahasto jakaa apurahoina keväällä 2021yhteensä 245 000 euroa kainuulaisille tieteen ja taiteen harjoittajille sekä Kainuussa suoritettavaa tai siihen kohdistuvaa tieteellistä tai taiteellista työtä varten.
Painopistealueita ovat nuoret, maakunnan vahvuudet sekä yhteisöllisyys.
Kainuun rahaston apurahojen hakuaika on 11.1. – 10.2.2021. Hakemusten ja lausuntojen tulee olla toimitettuna verkkopalvelussa viimeiseen hakupäivään klo 16 mennessä.
Apurahaa haetaan Apurahanhakijan verkkopalvelussa ja mahdolliset lausunnot annetaan Lausunnonantajan verkkopalvelussa. Lisätietoa osoitteesta
Taiteen tukemiseen, ensisijaisesti visuaalisen taiteen alueelle myönnetään kokovuotisena apurahana 26 000 euroa. Tämän lisäksi rahasto jakaa vähintään yhden tieteen tai taiteen kokovuotisen apurahan.
Suurempaa rahoitusta vaativiin Kärkihankkeisiin jaetaan vähintään 40 000 euroa yhtenä tai kahtena apurahana. Hankkeelta edellytetään tuoretta tai poikkeuksellista näkökulmaa, sisältöä, laatua tai otetta.
Tässä haussa on jaettavana 20 000 euroa Taidetta hoitolaitoksiin -hankkeisiin.
Apurahoja myönnetään yleisrahastosta ja jakovuorossa olevista nimikkorahastoista: Kainuun Valo Oy:n rahasto ja Längmanin yrittäjärahasto II.
Lisäksi Arffmanin apurahana jaetaan 26 000 euroa ensisijaisesti Kainuusta kotoisin olevalle matemaattisten ja teknillisten aineiden opiskelijalle yliopistotasoisiin opintoihin.
– Toivon todella, että kainuulaiset myös hakevat näitä apurahoja. Tiedän, että siellä on monia hyviä hankkeita, mutta hakemus jää lopulta lähettämättä, Kainuun rahaston asiamies Antti Toivanen kertoo.
Haettavan rahan määrä vaikuttaa myös siihen, paljonko saamme seuraavana vuonna rahaa jaettavaksi.
Apurahapäätökset tekee oman maakunnan eri alojen asiantuntijoista koostuva hoitokunta. Hakemusten arvioinnissa käytetään tarvittaessa ulkopuolisia asiantuntijoita. Kainuun rahaston vuoden 2021 apurahat julkaistaan 7.5.2021. Päätökset apurahoista ilmoitetaan noin kaksi viikkoa ennen virallista julkaisupäivää. Apurahan voi ottaa käyttöön 18.5.2021 lähtien.
Asiamiesten aiheesta pitämän webinaarin tallenne löytyy osoitteesta https://youtu.be/xMeQ_1nZkWA.