Kotimaa
Kansanedustaja Packalénin koronatartunta peräisin yksityistilaisuudesta – ryhmänjohtaja Tavio sai aamulla negatiivisen testituloksen
Tom Packalén ei osallistunut eilen perussuomalaisten ryhmäkokoukseen. Tiistaina ja keskiviikkona hän oli ulkoasianvaliokunnan kokouksessa, jossa istutaan maskit päällä.
Perussuomalaisten kansanedustajalla Tom Packalénilla on todettu koronavirustartunta. Hän kertoi asiasta itse julkisuuteen perjantaiaamuna.
– Olin eilen ajanut auton eduskunnan talliin, kun sain soiton, että minulla on mahdollinen altistuminen. En mennyt ulkoasiainvaliokuntaan, vaan suoraan lääkäriin. Sain lähetteen testiin, kävin testissä ja sain illalla vastauksen, Packalén kertoo Lännen Medialle.
Hän sanoo, että tartunta on lähtöisin eduskunnan ulkopuolisesta yksityistilaisuudesta.
Packalén ei ollut eilen eduskuntaryhmänsä kokouksessa. Joitakin altistuneita voi kuitenkin olla.
Tiistaina ja keskiviikkona Packalén osallistui ulkoasianvaliokunnan kokouksiin, joissa istuttiin maskit päällä. Täysistuntoihin hän osallistui ainoastaan käymällä äänestämässä ministeri Krista Kiurun (sd.) luottamuksesta.
Koronatilanteen takia kansanedustajien osallistumista täysituntoihin on rajoitettu.
51-vuotias Packalén voi hyvin. Hänen oireensa ovat lieviä flunssan oireita. Kansanedustaja on nyt kotona noudattamassa karanteeniohjeita.
– Olen virkeässä kunnossa. Jos olisin saanut testissä koronasta negatiivisen tuloksen, olisin työpaikalla.
Tavio oli kaksi päivää kotona
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sai flunssan oireita tiistaina ja oli keskiviikon ja torstain kotona.
– En huomannut mennä pikakaistalle ja sain koronatestituloksen vasta tämä aamuna. Se oli negatiivinen, Tavio kertoi.
Hän aikoi palata tänään eduskuntaan jättämään talousarvioaloitteita.
Packalén on Helsingin vaalipiiristä ja hänen kotikuntansa on Helsinki. Hän on ollut kansaedustajana vuodesta 2011 alkaen.
Edit: Päivitetty juttua kello 10.44