Koti-Kajaani
Kuuloluuri: Näkikö Johtotähti unta?
"Koska pariskunnalta on mennyt muisti, laittakaapa omalla saunavuorollanne seinään lappu, jossa lukee suurilla kirjaimilla, että vihdanlehdet on siivottava pois oman saunavuoron loputtua", Ei-vihdankäyttäjä viestittää.
"Ilman EU:n antamaa selkänojaa Haavisto olisi ollut kuin huutolaispoika Venäjän markkinoilla", kannattaa nimimerkki Hyvä EU.
"Miksi Kajaanissa kaupungin maaperähinnat ovat nousseet monisatakertaisesti?", ihmettelee nimimerkki Jo tympii.
"Narsistinen ihminen houkuttaa toiset yliarvostamaan itseään. Hän tarvitsee jatkuvasti omaa yleisöä, joka hurraa. Tällainen ihminen on myös hyvin herkkä loukkaantumaan siitä, jos hänen arvovaltaansa kyseenalaistetaan. Siihen voi liittyä raivostumista ja toisten mitätöimistä", sanoo Peili.
"Todellisten ystävien kanssa jaettu aika on vastavuoroista ajatusten ja tapahtumien jakamista, elämistä rinnakkain. Narsisti on kiinnostunut lähinnä itsestään ja ihmisistä, joista hyötyy. Ainoa asia, mikä kannattaa tehdä, on vetää rajat tukemaan omaa jaksamista, vaikka se voikin aiheuttaa lopullisen välirikon. Narsisti ei ikinä muista niitä useita kertoja, jolloin olet häntä auttanut, mutta muistaa hyvin sen kerran kun et", tietää nimimerkki Uusi elämä.
"Ennaltaehkäisy on yleensä paras. Suurin osa kansalaisista on koonnut rivinsä, osoittaa Talvisodan henkeä ja käyttää maskia. Vieläkin näkee yksittäisiä karkureita. Tuntuu käsittämättömän itsekkäältä kun jättää käyttämättä, ilman todellista syytä. Itsekkyys ei kelvannut syyksi sodassakaan. Mietithän tätä kun menet ensikerran lähikauppaan", tokaisee nimimerkki Esitän maskipakkoa seuraavaan käsittelyyn.
"Mielensä pahoittanut johtotähti on unta nähnyt siitä, että Louhikadun kärkikolmion lisäkilvessä olisi johtotähden merkki. Sen suomalla valtuudella hänellä olisi etuajo-oikeus vasemmalle käännyttäessä. Pistäydyppä siellä poliisilaitoksella luovuttamassa ajokorttisi pois, ettet olisi vaaraksi itselle ja muille. Samalla tilaa ajoneuvolle kyyti kuusakoskelle paalattavaksi. Luultavasti se on yhtä ruosteessa kuin liikennetietämyksesi. Kaikkea se leveily tietättää", huomauttaa nimimerkki Täältä tullaan ja alta pois.
"Arvoisa palvelualan ammattilainen. Asioin mielelläni luonasi, mutta toivoisin, että saisin nauttia palvelustasi asiakkaana etkä kertoisi niin paljon omia huoliasi palvelun aikana. En haluaisi lähteä sinunkin murheitten rasittamana pois, minulla on niitä omasta takaa. Ymmärrän tarpeesi puhua. Kannattaa mennä puhumaan ammattilaiselle tai puhua hyvälle ystävälle", huomauttaa nimimerkki Puhuminen helpottaa puhujaa, ei kuulijaa.
"Päättäjät, älkää olko huolissaan syntyvyyden alenemisesta. Tässä lääkkeet: nuorille pareille ilmainen asunto, ruoka, vaatteet, kengät, ajokortti, auto, lisäksi mahdollisuus useisiin vaimoihin, joille ilmainen asunto. Myös päiväraha ja liput, kun käy tapaamassa vaimoja. Opastusta: vastakkaiset sukupuolet lisääntyy nopeammin kuin samat. Valtakunnallinen "heteroparaati/tapaaminen"kerran vuoteen valtion laskuun. Myös ilmainen päivähoito lapsille, vanhemmille ja isovanhemmille. Lapsilisät 32v ikään saakka", esittää Huoltosuhde.
"Kuuloluuriin kirjoitti täyttä asiaa postilaatikoiden edustan kolaamisesta eräs jakaja. Entisenä jakajana viheliäisiä olivat laatikot, jotka olivat jäässä eivätkä auenneet. Paras konsti avata laatikko oli lyödä nyrkillä kanteen, jottei rikkoisi laatikon kantta ja saranoita ja yrittää avata puoliksi raollaan oleva loota. Tähän vaivaan on tosi yksinkertainen ja helppo konsti. Ota tyhjä maitopurkki täyteen hanasta kuumaa vettä ja valele laatikon sarapuoli vedellä ja laatikkosi toimii", vinkkaa Evp Rvi.
Lähetä oma luurisi.
Koti-Kajaani julkaisee Kuuloluureja kerran viikossa verkossa. Verkossa julkaistuja Kuuloluureja ei julkaista uudestaan paperilehdessä. Oman Kuuloluurisi voit soittaa puhelinnumeroon 08 6166909 tai kirjoittaa verkkolomakkeelle .