Paikallisuutiset

Kajaanilaisen Sari Laitisen ja lapinporokoira Egon yhteistyö on sujunut niin hyvin, että kahden vuoden ajalta ynnättyjen kisatulosten perusteella Ego on Suomen nosework-koirien ranking-ykkönen. SM-kisoissa Ego ei haistellut kärkisijoille, vaan mittelön ainoan kainuulaisen kilpailijan sijoitus oli kuudestoista. Kuva: Hannu Mustonen

Kymmenet kirsut kovassa käytössä SM-kisoissa Kajaanissa – nosework on koiran ja ohjaajan antoisaa teamworkia

Kajaanissa kilpailtiin viikonloppuna ihan SM-tasolla, mutta Vimpelin urheilupyhätössä ei pingottu pikamatkoja tai ravattu rastien perässä. Koipien ja lihasvoiman sijaan kisailun keskiössä olivat kirsut eli koirien nenät, kun 30 nelijalkaista teki kaksijalkaistensa kanssa hajukätköjen etsintähommia nosework-lajissa.

Mittelöön otti osaa myös lapinporokoira Ego, jonka hihnan päässä operoi ohjaajana kajaanilainen Sari Laitinen. Vasta kolmen ja puolen vuoden ikään varttunut Ego kantaa kirjanimeä Suukkosuun Ota Musta Mallia ja mallia passaa todellakin ottaa, sillä kahden vuoden ajalta ynnättyjen kisatulosten peruste

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä