Kotimaa

Lännen Median tiedot: Espoon henkirikoksen teetti rikollisjärjestö Helvetin Enkelit – Ampumisesta vangitut ja uhri saman jengin jäseniä

Keskusrikospoliisin mukaan henkirikoksen esitutkinta on valmistumassa. Syytteen nostamisen määräpäivä on marraskuun lopussa.

Lännen Median tietojen mukaan rikollisjärjestö Helvetin Enkelit teetti Espoossa heinäkuussa tapahtuneen murhan.

Poliisi ei kommentoi tietoa.

Henkirikos tapahtui heinäkuussa, kun 1995 syntynyttä miestä ammuttiin kerrostalon pihalla Espoossa. Uhri kuoli myöhemmin vammoihinsa sairaalassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Henkirikoksesta on ollut vangittuina heinäkuusta lähtien kaksi 1980-luvulla syntynyttä miestä.

Juttua tutkiva keskusrikospoliisi on kertonut aiemmin, että henkirikos liittyi järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja uhri kytkeytyi samaan jengiin kuin hänen tappamisestaan epäillyt kaksi miestä. Poliisi ei kerro, mistä rikollisryhmittymästä on kyse.

Poliisi on kertonut aiemmin, että myös uhri käytti asetta tapahtumahetkellä.

LM:n tietojen mukaan molemmat murhasta epäillyt miehet ovat Helvetin Enkeleiden jäseniä ja molemmat ovat käyttäneet jengiliivejä julkisesti. Uhri taas oli ainakin aiemmin ollut saman ryhmittymän kokelasjäsen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rikollisjengien omien käytäntöjen mukaan niiden jengitunnusten käyttämiseen vaaditaan jengin lupa. Jengiliivejä saavat käyttää ainoastaan jäsenet.

Kokelasjäsen on jengissä nimensä mukaisesti kokelaana, ja hänen asemaansa kuuluu useimmiten juosta jäsenten asioilla ja tehdä rikoksia jengin hyödyksi.

Tyypillisesti kokelasjäsen on jengissä jonkun nimetyn täysjäsenen vastuulla.

Jos kokelas aiheuttaa jengille vahinkoa, hänestä vastaavan täysjäsenen tehtävä on jengikäytäntöjen mukaan rangaista kokelasta. Rangaistuksesta määrää yleensä jengin johtaja tai johtajat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keskusrikospoliisin mukaan asian esitutkinta on valmistumassa ja sen on tarkoitus siirtyä syyttäjälle marraskuun puolivälissä.

Syytteennoston määräpäivä on marraskuun lopussa.

Oikeus pyrkii käsittelemään mahdollisimman nopeasti sellaiset rikossyytteet, joista epäillyt on määrätty tutkintavankeuteen. On siis mahdollista, että oikeus käsittelee Espoon murhajuttua vielä tämän vuoden puolella.

Espoossa heinäkuussa ampumalla tapahtuneesta henkirikoksesta vangitut miehet ovat esiintyneet julkisesti rikollisjärjestö Helvetin Enkeleiden jengiliivit päällä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä