Paikallisuutiset

Merja Kyllönen sanoo, että hänellä ja Kainuun entisellä hyvinvointialuejohtaja Jukka Lindbergillä oli hyvin erilainen käsitys siitä, miten toimii poliittinen päätöksentekokoneisto. Kuva: Susanna Koljonen

Merja Kyllönen valottaa hyvinvointialuejohtajan eroon johtaneita syitä – ”Olen ihmetellyt, että miksi sitä ei voinut ääneen sanoa”

Europarlamentaarikko Merja Kyllösellä (vas.) on selkeä käsitys Kainuun entisen hyvinvointialuejohtajan Jukka Lindbergin eroon johtaneista syistä. Kyllönen on seurannut hyvinvointialueen johdon työtä läheltä aluehallituksessa. Ensi kevään kunta- ja aluevaaleissa hän ei ole ehdolla.

Aiempi Heikki Huotarin (kesk.) johtama aluehallitus erosi maanantaina ja aluevaltuusto nimesi uuden heti perään. Kyllönen istuu myös uudessa aluehallituksessa, kuten suurin osa muitakin entisen aluehallituksen jäseniä.

– Jukka [Lindberg] oli persoonana sellainen, joka halusi pitää kaikki nyörit omiss

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä