Paikallisuutiset

Kainuun Opiston rehtori Helena Ahonen iloitsee siitä, että Opiston perusopetuksen lupa on suurentunut. Kuva: Inka Hurskainen / arkisto

Ministeriö myönsi Kainuun Opistolle 45 uutta opiskelijapaikkaa – myös rahaa ropisi lisää satoja tuhansia

Vaikka Kainuun Opistolla menee nyt paremmin, on rehtori Helena Ahosella huoli siitä, miten kotouttamistoiminnan pitkäjänteisyys turvataan Suomessa jatkossa. Hallitus suunnittelee, että kansanopistojen tekemä kotoutuskoulutus olisi jatkossa kilpailutettua toimintaa.

Paltamossa Mieslahdessa toimiva Kainuun Opisto on saanut hyviä uutisia. Opiston perusopetuksen lupa on suurentunut. Myös valtionosuusrahoituksen määrä vuodelle 2025 nousi 335 000 eurolla. Perusteena on kasvanut opiskelijamäärä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Kainuun Opistolle vuoden alusta alk

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä