Ulkomaat

Näkökulma: Perustuslakiuudistus vaikeuttaa pienten puolueiden ehdokkaiden läpipääsyä ja kaventaa siten Italian demokratiaa

Italialaiset päättivät vähentää kansanedustajiensa määrää. Uudistus säästää rahaa, mutta tekee valtaan pääsystä entistä vaikeampaa erityisesti pienten puolueiden edustajille. Siksi äänestin sitä vastaan, kirjoittaa Lännen Median toimittaja Daniel Wallenius.

Italiassa äänestettiin viikonloppuna ja alkuviikosta perustuslain muutoksesta.

Keskeisin asia, josta uurnilla päätettiin, oli kansanedustajien määrän leikkaaminen yli kolmanneksella. Edustajainhuoneen jäsenten määrää lasketaan 630:sta 400:aan ja senaattorien määrää 315:stä 200:aan.

Noin 70 prosenttia italialaisista äänesti muutoksen puolesta, reilut 30 prosenttia sitä vastaan. Italian parlamentti siis kutistuu seuraavien vaalien jälkeen merkittävästi.

Kansanedustajien määrän vähentämisellä oli kaikkien parlamenttiryhmien tuki ja perustuslakimuutos oli kirjattu hallitusohjelmaan, kun nykyistä hallitusta viime vuonna muodostettiin.

Uudistusta yritettiin jo vuonna 2016, mutta silloin se sisälsi muitakin perustuslakimuutoksia. Tuolloin kansa hylkäsi ehdotuksen.

Koska Italian kansalaisten lapsista tulee automaattisesti italialaisia, olen ollut äänioikeutettu molemmissa äänestyksissä, vaikken eläissäni ole asunut Italiassa. Vuonna 2016 muutoksen kannattajien perustelut painoivat enemmän ja äänestin sen puolesta. Viime viikolla äänestin vastaan.

Italian politiikka on ollut pahasti jumissa sen jälkeen, kun populistinen Viiden tähden liike kiilasi perinteisten puolueiden rinnalle ja niiden ohi. Maassa on ollut vaikeaa muodostaa hallituksia ja saada päätöksille riittävää tukea.

Vuonna 2016 äänestin muutoksen puolesta, koska halusin päätöksentekoon vauhtia. Koin, että uudistuksiin kykenevä Italia on EU:n kannalta parempi kuin lamaantunut. Tällainen Italia on myös Suomen etu.

Vaakakupissa painoi myös raha. Nyt läpi menneen uudistuksen arvioidaan säästävän italialaisten veronmaksajien rahoja 80–100 miljoonaa euroa vuodessa. Vaikka säästö on leivänmurunen Italian 800–900 miljardin vuosibudjetissa, on se silti jotain. Kaikki tietävät, että maalla on rahalle käyttöä.

Nyt vastustajien argumenteista yksi nousi muita tärkeämmäksi: demokratia.

Italian yli 900 parlamentin jäsentä kuulostaa paljolta. Kun kansanedustajien määrän suhteuttaa asukaslukuun, Italiassa heitä on EU:ssa nykyjärjestelmässä viidenneksi vähiten, yksi kansanedustaja noin 64 000 asukasta kohti. Vähiten kansanedustajia asukaslukuun suhteutettuna on Espanjassa, yksi kansanedustaja 79 000 asukasta kohti.

Uudistuksen jälkeen edustajien määrä on Italiassa EU-maiden pienin: yksi edustaja edustaa noin 100 000 asukasta. Suomi on taulukon toisessa päässä. 200 kansanedustajaa tarkoittaa yhtä edustajaa noin 28 000 asukasta kohti.

Vaikka vaalijärjestelmät eivät ole suoraan verrannollisia, suuntaa-antavan esimerkin perustuslakimuutoksen seurauksista saa viemällä sen Suomeen.

36,5 prosentin leikkaus kansanedustajien määrästä tarkoittaisi sitä, että Suomessa olisi 127 kansanedustajaa, yksi 44 000 asukasta kohti. Britannia on suunnilleen samassa suhdeluvussa. Suomessa yli kolmanneksen leikkaus kansanedustajiin muuttaisi voimasuhteita dramaattisesti.

Jos viime eduskuntavaaleissa olisi 200 edustajan sijasta valittu vain 127 edustajaa, viiden suuren puolueen voimasuhteet eivät oleellisesti olisi muuttuneet.

Pienten kohdalla tilanne on toinen. Vaikka kansanedustajia olisi vain reilu kolmannes vähemmän, vasemmistoliitolla ja RKP:llä olisi nykyisestä kansanedustajamäärästään vain noin puolet. Dramaattisin tilanne olisi kristillisdemokraateilla. He olisivat kutistuneet Liike nytin kokoiseksi yhden henkilön eduskuntaryhmäksi.

Kansanedustajien määrän vähentäminen johtaa siihen, että pienten puolueiden merkitys pienenee entisestään. Niiden on yhä vaikeampi saada ehdokkaita läpi, varsinkin pienissä vaalipiireissä, ja valta keskittyy yhä voimakkaammin suurille puolueille.

Kun pienpuolueen äänestäjä tietää, ettei omalla ehdokkaalla ole läpimenomahdollisuuksia, ääni menee suurille, mikä lisää niiden valtaa entisestään. Tähän suuntaan Italian perustuslakiuudistus tulee maata viemään.

Italian neljä suurinta puoluetta ovat niin eripuraisia, ettei vallan keskittymisen pahin kauhuskenaario ole siellä näköpiirissä. Mutta ei tarvitse vilkaista kuin Puolaa tai Unkaria nähdäkseen, mitä se voi tuoda tullessaan.