Mielipiteet

Näkökulma: Pikamuoti ei ole kestävää kehitystä – kolkuttaako omatunto?

Pikamuoti ja ultrapikamuoti ovat ilmiöitä, jotka eivät tue kestävää kehitystä. Niille on tyypillistä, että mallistot muuttuvat tiuhaan ja halvan hinnan ansiosta kuluttajilla on mahdollisuuksia pysyä muodin mukana. Lisäksi mallistojen kiertokulku on nopeaa ja kuluttajan on mahdollisuus kuluttaa yhä enemmän.

Termi ”pikamuoti” on saanut alkunsa sen nopean tuotannon, myynnin ja vaihtuvuuden kautta. Pikamuodin bisnesmallia voidaan kuvata trendijohtoisena, asiakkaille uutuuksien tarjoamisena halvoin hinnoin. Bisnesmalli toimii periaatteella, että ihmiset ostavat toistuvasti sekä impulsiivisesti.

Pikamuotia on kritisoitu kertakäyttöiseksi ja halvaksi, jota tuotetaan luonnonvarojen kustannuksella. Vaateteollisuus on yksi saastuttavimmista teollisuuden muodoista maailmassa, koska tuotannossa käytetään paljon kemikaaleja ja vettä ja vaatteiden tuotantoprosessi saastuttaa vesistöjä.

Suurin osa pikamuodista tuotetaan sosioekonomisesti heikoissa maissa, kun taas suunnittelutyö tehdään usein länsimaissa. Näissä kehitysmaissa ihmisoikeudet eivät ole länsimaista tasoa eikä myöskään jätteiden kierrättäminen.

Toisaalta vaateteollisuus luo paljon työpaikkoja naisille ja heikosti koulutetuille ihmisille, joilla olisi muuten vaikeuksia saada työpaikkaa. Tehtaat kilpailevat toisia tehtaita vastaan, mikä tekee työolojen parantamisesta haastavaa. Vaatetehtaat joutuvat tuottamaan nopeaa toimitusta ja siten vastaamaan ostajayrityksen tarpeisiin ja vaatimuksiin. Tehtaat joutuvat ennemmin pitämään tuotteiden hinnan alhaisena kuin sijoittamaan työntekijöiden hyvinvointiin.

Pikamuoti saastuttaa maapalloa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä.

Pikamuoti saastuttaa ympäristöä koko elinkaarensa ajan, vaatteen valmistuksesta vaatteen hävittämiseen saakka. Maailmassa tuotetuista tekstiileistä 30 prosenttia jää kokonaan myymättä. Maailmassa syntyykin vuosittain noin 92 miljoonaa tonnia tekstiilijätettä. Vaate- ja tekstiiliteollisuus tuottaa laskentatavasta riippuen noin 4-10 prosenttia maailmanlaajuisista ilmastopäästöistä.

Pikamuoti saastuttaa maapalloa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä. Yhden puuvillapaidan valmistamiseen kuluu vettä 2700 litraa, joka vastaa yhden ihmisen kahden ja puolen vuoden juomavettä. Farkkujen valmistamiseen vettä kuluu 10 800 litraa, joka vastaa yhden ihmisen kolmen kuukauden suihkuja.

Vaateteollisuus näkyy ympäristössä maaperän heikkenemisenä, metsäkatona, ilmansaasteina ja vesistöpäästöinä, vesipulana, liikennepäästöinä, pakkausjätteenä ja tekstiilijätteenä.

Vaatteiden tilaamisen yleistyessä myös vaatteiden palautusmäärät ovat kasvaneet. Trendi- tai muotivaatteiden palautus voi nousta jopa 60 prosenttiin kokonaistilausmäärästä. Pikamuotiin liittyy myös paljon eettisiä epäkohtia.

Pikamuodista koituvien päästöjen vähentämisessä tarvitaan muutosta niin tuotantoon kuin kulutustottumuksiin. Kiertotalous ja kulutuksen vähentäminen ovat kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja, mutta työntekijöitä ei saa unohtaa.

Vaatteita käytetään yhä lyhyemmän aikaa ja vaatteiden keskimääräinen ikä on lyhentynyt.

Vaatteita heitetään pois vuosittain suuria määriä jätteeksi, josta suurin osa voitaisiin kierrättää. Vaatteita käytetään yhä lyhyemmän aikaa ja vaatteiden keskimääräinen ikä on lyhentynyt. Se kertoo, että vaatteista on joko tullut halpoja tai heikkolaatuisia. Tuotteiden uudelleen käyttäminen on merkittävässä roolissa samoin kuin jos niiden tuotanto toimii kierrätetyllä energialla ja jos käytetään kierrätysvettä.

Kauppojen kestävän kehityksen kampanjat sekä ekologisen puuvillan käyttö antavat kuluttajille mielikuvan, että tuotteita voi ostaa ilman huonoa omatuntoa. Markkinointi luo ajatuksen, että kuluttaminen on eettistä. Monet pikamuotiyritykset saattavat väittää olevansa vastuullisia. Mitä yritykset tekevät käytännössä ja kuka tehtaita tarkastaa? Jos yrityksen vastuullisuutta koskevat kommentit ovat ympäripyöreitä, ne eivät kerro mitään. Jos yritys kertoo konkreettisista toimista, se on hyvä merkki.

EU:ssa valmistellaan kestävää tekstiilistrategiaa, jonka mukaan kaikkien tekstiilien on oltava kierrätettäviä. Myös tuotteiden kestävyydelle suunnitellaan kriteerejä.

Yritysten vastuuta myymistään tuotemerkeistä tullaan lisäämään ns. tuottajavastuun kautta eli tuotebrändi on vastuussa tuotteiden kierrätyksestä. Mutta nämä uudistukset eivät vähennä kuluttajien eli meidän jokaisen ihmisen vastuuta vaatteiden vastuullisesta kuluttamisesta ja kestävästä kehityksestä.

Kirjoittaja on koulutukseltaan kauppatieteiden tohtori ja hän toimii Vastuullinen liiketoiminta -koulutuksen yliopettajana Kajaanin ammattikorkeakoulun Master Schoolissa.