Paikallisuutiset

Niina Moilanen (vas.) ja Laura Karppinen opiskelevat Kajaanissa varhaiskasvatuksen opettajaksi. Moilanen kertoo, että hän on haaveillut jo pitkään vaka-opinnoista. Kuva: Antti Huusko

Kajaanilaiselle Niina Moilaselle varhaiskasvatuksen opettajan opinnot Kajaanissa olivat kuin taivaanlahja: ’’Odotan, että pääsen tekemään töitä’’

Oulun yliopiston Kajaanissa järjestämä varhaiskasvatuksen opettajan koulutus alkoi tänä syksynä. Kolmivuotisessa kandidaattitutkinnossa aloitti 40 opiskelijaa.

Kajaanilaisen Niina Moilasen haaveena oli lukion jälkeen opiskella varhaiskasvatuksen opettajaksi. Haave kuitenkin lykkääntyi ja lykkääntyi. Ajatus varhaiskasvatuksesta pysyi silti mielessä, vaikka varhaiskasvatuksen opettajan opinnot tuntuivat mahdottomilta perheen vuoksi. Lasten koulun ja päivähoi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä