Hyvinvointi

Henkilökohtaisen avustajan ja muun tuen ansiosta Olivia Hietikko pystyi käymään peruskoulun loppuun. Nyt hän opiskelee Luovissa, joka järjestää työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaa koulutusta. Kuva: Tomi Kosonen

Olivia sai henkilökohtaisen avustajan kouluun – Autismikirjon diagnoosi on yksi syy avustajan tarpeeseen, mutta resurssit vaihtelevat kunnittain

Avustaja helpotti Olivia Hietikon opiskelua lähikoulussa. Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus avustajaan silloin, kun se mahdollistaa koulunkäyntiin osallistumisen. Ongelmaksi voi koitua kuitenkin resurssipula.

Kovaäänisten kellojen pirinä kertoo koululaisille, että on aika siirtyä ulkoa luokkatiloihin.

Olivia Hietikkoa kovat äänet kuormittavat. Kapeissa käytävissä liikkuminen tuntuu pahalta, sillä väentungoksessa muiden lasten kosketukselta ei voi välttyä.

Tuntoyliherkkyydestä kärsivä Olivia voi kokea koske

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä