Kolumnit

Outi Yli-Arvon kolumni: Painajainen sivuluisusta kirkon käytävällä ei toteutunut

Alkukesä käynnistyi erilaisten perhejuhlien merkeissä.

Ensin käytiin valmistujaisissa, seuraavana viikonloppuna hautajaisissa, ja sitten olikin vuorossa omaa perhettä koskeva iso virstanpylväs, kun vietettiin esikoisen rippijuhlia.

Näin konfirmaatiopäivästä ensimmäisen painajaisen jo viime vuoden lopulla. Unessa olimme auttamattomasti myöhässä kirkosta.

Myös edesmennyt isäni oli tulossa mukaan. Olin ilahtunut, että hänkin osallistuu lapsenlapsensa juhliin. Isä oli hiljainen, mutta ajattelin unessa tyynesti, että hän haluaa käyttäytyä huomaamattomasti, koska on kuollut.

Lopulta päädyimme kirkkoon, ja meillä oli niin kiire, että juoksin korkokengät jalassa sivuluisua kirkon käytävillä. Sitten huomasin, että rippilapselle tarkoitetut ruusut olivat lakastuneet.

Heräsin.

On ihanaa, että juhlat kokoavat ystäviä ja läheisiä yhteen.

Rippijuhlissa oli ennakoivasti ja suunnitelmallisesti elävälle ihmiselle pitkäksi aikaa pähkäiltävää! Oli mietittävä tarjottavat, juhlavaatteet, istumapaikat ja niin edelleen.

Monet listat ja muistiinpanot olen tehnyt, ja lähempänä juhlia tein oikein taulukonkin. En millään exceleillä vaan ihan kuulakärkikynällä paperille.

Suunnitelmien lisäksi oli käytännön työtäkin. Sain siivottua paikkoja, jotka jäisivät muuten usein tekemättä.

Tuli tehtyä myös epäolennaisia asioita, kuten oman vaatekaapin siivous. Kukaan vieraista ei käynyt ihastelemassa sen siistiä järjestystä, eikä varsinkaan tunkeutunut kaappiin juhlia viettämään.

Joku voi ajatella, että mitä sitä nyt yksien juhlien takia noin paljon stressaamaan.

Suunnittelu ja hyvissä ajoin valmistautuminen eivät ole kuitenkaan sama asia kuin stressaaminen. Omalla luonteellani asioiden jättäminen viime tinkaan ja suunnittelematta jättäminen olisivat kauhistus.

Sitä paitsi nuori on tietenkin juhlansa ansainnut, ja juhlien järjestäminen on loppujen lopuksi antoisaa puuhaa.

On ihanaa, että juhlat kokoavat ystäviä ja läheisiä yhteen.

Juhlapäivä oli lopulta onnistunut ja onnellinen sekä sään puolesta lämmin ja aurinkoinen. Etukäteen vähän harmittelin pitkähihaista mekkoani, jonka olin tietenkin jo hyvissä ajoin hankkinut.

Pitkät hihat olivat kuitenkin kuin tarkoitetut aurinkoihottuman peittämille käsivarsilleni, jotka hehkuivat helakanpunaisina.

Päivän ainoan haasteen aiheutti kahvinkeittimen tippalukko, joka tahtoi olla koko ajan väärässä asennossa.

Painajainen hillittömästä kiireestä ja sivuluisusta kirkon käytävällä ei toteutunut.

Olimme kirkossa hyvissä ajoin ja juhlapäivää vietin tukevasti tennarit jalassa.

Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja.