Paikallisuutiset

Osa jokihelmisimpukoista oli murskaantunut pieniksi palasiksi. Kuva: Marjut Lehto

Stora Enso aikoo kantaa raakkutuhosta sille kuuluvan taloudellisen ja ympäristöön liittyvän vastuun

Hakkuilla seurataan jälkeenpäin luontolaatua, mutta seurantaa ei välttämättä tehdä kaikilla hakkuutyömailla, kertoi Stora Enson maajohtaja.

Metsäyhtiö Stora Enson Suomen maajohtaja Seppo Parvi kertoi perjantaina STT:lle, että yhtiö kantaa Suomussalmen raakkutuhossa sille kuuluvan taloudellisen ja ympäristöön liittyvän vastuun. Parven mukaan tuhoa ei olisi tapahtunut, jos prosesseja ja toimintatapoja olisi noudatettu.

– Nyt pyritään ymmärtämään, mikä on mennyt väärin, että näin on päässyt käymään, Parvi sanoi.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) sanoi Ylelle edellyttävänsä Stora Enson maksavan Suomussalmen raakkutuhon kaikki korjauskustannukset. Mykkänen kertoi Ylelle, että keskusteli asiasta Stora Enson toimitusjohtajan Hans Sohlströmin kanssa perjantaina aamulla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Stora Enso ei pyynnöstä huolimatta antanut STT:lle nähtäväksi yhtiön sisäistä ohjeistusta, jolla urakoitsijoita ohjeistetaan ottamaan suojelutarpeet huomioon.

STT kysyi Parvelta, tulisiko jatkossa valvoa kaikkia hakkuita, joissa suojelutarpeet tulee huomioida. Parvi ei suoraan vastannut tähän, vaan kertoi yhtiön luottavan urakoitsijoiden omavalvontaan, sillä asiat käydään huolellisesti läpi suunnitteluvaiheessa.

Noin 4 000 raakkua siirretty turvaan

Suomussalmen Hukkajoella on siirretty noin 4 000 raakkua eli jokihelmisimpukkaa turvaan ympäristövahingon jäljiltä, kertoi Kainuun ely-keskus perjantaina iltapäivällä. Keskuksen mukaan on mahdotonta arvioida, kuinka paljon raakkuja on kuollut tai kuolee.

Metsähallituksen asiantuntijat ovat saaneet peitettyä metsätöistä aiheutuneet ajourat. Seuraavaksi ryhmä yrittää saada siirrettyä hiekkaa ja maa-ainesta pois joen uomasta, ely-keskus kertoi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ely-keskus kertoi tehneensä poliisille oman tutkintapyynnön raakkuesiintymän vahingoittumisesta. Se harkitsee myös luontovahinkoon liittyvän hallintomenettelyn aloittamista.

Kainuun ely-keskukselle tehtiin metsänkäyttöilmoitus raakkujoen alueen hakkuista tänä keväänä. Ely-keskus on siihen antamassaan kirjallisessa vastauksessa ohjeistanut toiminnanharjoittajaa huomioimaan raakut muun muassa siten, ettei koneilla saa ylittää niiden esiintymispaikkaa.

Hukkajoella kuolleiden erittäin uhanalaisten raakkujen määrä voi nousta jopa tuhansiin metsätyökoneiden ajettua niiden esiintymisalueen yli metsäyhtiö Stora Enson korjuutyömaalla.

Työt raakkujen pelastamiseksi jatkuvat maanantaina. Hukkajoessa on Metsähallituksen teettämien tuoreiden mittausten perusteella kaiken kaikkiaan toistasataatuhatta raakkua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Eihän luonnonsuojelulakia saa rikkoa"

STT on nähnyt Kainuun ely-keskuksen Stora Ensolle lähettämät ohjeet maankäytöstä raakkujen esiintymäalueilla. Ohjeissa kerrotaan muun muassa, että yrityksen täytyy ottaa metsän käsittelyssä huomioon raakkua koskevat luonnonsuojelulakiin perustuvat rauhoitussäännökset ja lajin esiintyminen.

Ohjeet perustuvat suoraan luonnonsuojelulain momentteihin 70 ja 77 sekä metsälakiin.

– Vaikka ely-keskus ei olisi lausunut mitään, eihän luonnonsuojelulakia saa rikkoa. Pääsääntö on, että ohjeita ja lainsäädäntöä noudatetaan, Kainuun ely-keskuksen Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualueen johtaja Sari Myllyoja sanoi.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Tiina Lehmus kertoi perjantaina STT:lle, ettei asianosaisten kuulusteluja ole päästy vielä tapauksesta aloittamaan. Poliisi tutkii tapausta törkeänä luonnonsuojelurikoksena.

Lisää aiheesta

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä