Paikallisuutiset

Terrafamen uraanin talteenottolaitoksessa käsiteltävä uraani on ensisijaisesti kemiallisesti vaarallista ainetta, joka ei ole kovin voimakkaasti säteilevää. Laitokseen sisälle pääsy on silti vahvasti säädeltyä. Kuva: Miika Manninen

Terrafamen uraanintuotanto on täydessä vauhdissa ensi vuoden loppuun mennessä – ”Jatkojalostus tapahtuu länsimaissa”

Juhannusviikolla alkanut uraanin talteenotto on hyvä lisä Terrafamen liikevaihtoon, sillä metallien hinnat laahaavat nyt poikkeuksellisen alhaalla. Yhtiö aikoo selvittää lähiaikoina myös uusia malmiesiintymiä kaivosalueella.

Monimetalliyhtiö Terrafamen uraanin talteenottolaitoksen toiminta on alkanut yhtiön toimitusjohtajan Seppo Voutilaisen mukaan onnistuneesti. Juhannusviikolla käynnistynyt laitos on ylösajovaiheessa, joten täyteen tuotantoon pääsemiseen kuluu vielä aikaa.

– Meillä on ajateltu, että olemme täydessä tuo

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä