Paikallisuutiset
Transtechin työntekijöiden koronatestit negatiivisia – ei uusia tartuntoja
Sote kehottaa kainuulaisia noudattamaan rajoituksia, jotta maakunta pysyy perustasolla.
Kainuussa on todettu torstaina yksi uusi koronatartunta jo karanteenissa olevalla henkilöllä sekä yksi tapaus ulkopaikkakuntalaisella. Otanmäen Skoda Transtech -vaunutehtaalta ei sen sijaan ole löytynyt uusia tapauksia. Kaikkien altistuneiden testit ovat negatiivisia ja tehtaalla palataan normijärjestykseen.
Reilun viikon kuluttua alkavat uudet koronarajoitukset eli sulkutoimet koskevat kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevia sairaanhoitopiirejä. Kainuu on toistaiseksi perustasolla ja tämän hetken tilanteen mukaan sulkutoimet eivät koske Kainuuta.
Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari muisttaa kuitenkin, että tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti. Jo muutama uusi tartuntatapaus nostaa Kainuun kiihtymisvaiheeseen, joka tarkoittaa Kainuun liittymistä mukaan sulkutoimiin.
– Vältetään matkustamista kiihtymis- ja leviämisvaiheessa oleville alueille sekä ulkomaille. Muistetaan myös kokoontumisrajoitukset, hygieniakäytännöt ja käytetään maskia. Ehdottomasti pidetään turvaväli, joka on paras keino estää taudin leviäminen. Näillä keinoin saamme varmimmin Kainuun pidettyä perustasolla ja vältämme tiukemmat rajoitustoimet, Koukkari neuvoo.
Koronarokotusten ajanvarauksessa edelleen ruuhkaa
Koronarokotuksissa ovat tällä viikolla vuorossa 1941 ja sitä ennen syntyneet. Koronarokotuksen ajanvarauksen takaisinsoitossa on edelleenkin ruuhkaa ja luvattu 1-3 vuorokauden takaisinsoitto ei kaikissa tapauksissa toteudu tällä hetkellä. Sote pyytää ajanvaraukseen soittaneilta kärsivällisyyttä.
Sote muistuttaa että ajanvarausnumeroon pyydetään soittamaan omalla rokotusvuorolla. Numerossa ei anneta rokote- tai muuta terveysneuvontaa. Rokotusryhmään kuuluvan tiedot tarkistetaan aikaa varatessa.
Seuraavien rokotusryhmien aikoja ei anneta ennakolta. Rokotuspisteen sijainti varmistetaan ajanvarauksen yhteydessä ja samalla varataan aika tehosterokotukseen. Kainuun sote tiedottaa rokotusten etenemisestä viikoittain paikallislehdissä. Lisätietoja koronarokotuksista saa osoitteesta sote.kainuu.fi/koronarokotukset