Ulkomaat
Trump kotiutuu sairaalasta ehkä jo tänään, mutta millaisessa kunnossa? Ulkopuoliset lääkärit: komplikaatioiden riski tavallista korkeampi
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump, 74, kuuluu riskiryhmään. Siksi paluu normitöihin voi olla vaarallista. Vastaehdokas Joe Bidenin koronatesti oli negatiivinen.
Covid-19 -tautia sairastava Yhdysvaltojen istuva presidentti ja presidenttiehdokas Donald Trump saattaa palata sairaalahoidosta normityöhön Valkoiseen taloon jo tänään maanantaina.
Asiasta kertovat häntä hoitavat lääkärit.
Trumpin kunnosta on kuitenkin epäselvyyttä, ja ulkopuolisten asiantuntijoiden mukaan hänen tilansa voi olla tai voi muuttua vakavaksi.
"Kiinnostava matka"
Sotilassairaalassa hoidettavana oleva presidentti on julkaissut videoita, joissa hän kertoo voivansa hyvin. Sunnuntaina hän teki myös lyhyen kierroksen autolla, josta hän tervehti kannattajiaan.
– Tämä on hyvin kiinnostava matka. Opin paljon covidista, hän sanoi Twitter-videossa sunnuntaina.
Trumpin lääkärien mukaan presidentin kunto on kohentunut sen jälkeen, kun hänelle annettiin perjantaina lisähappea. Lisäksi hoitoon kuuluu viruslääkkeitä ja kokeellista koronavirushoitoa niin sanotulla vasta-ainecocktaililla.
Trump kuuluu riskiryhmään
Trumpin hoitoon liittymättömien lääkärien mukaan presidentin kunto saattaa olla vakavampi kuin Valkoinen talo on antanut ymmärtää, kertoo uutistoimisto Reuters.
Asiaan viittaa heidän mukaansa esimerkiksi käytetty lääkehoito. Trumpille on annettu esimerkiksi deksametasonia, joka maailman terveysjärjestön suositusten mukaan on tarkoitettu kriittisesti sairastaville koronapotilaille.
He huomauttavat Trumpin olevan ylipainoinen, ikääntynyt mies, minkä vuoksi hän kuuluu koronavirustartunnan riskiryhmään. Liian varomaton toiminta saattaa lisätä vaarallisten komplikaatioiden tai jopa kuoleman riskiä.
Trumpin vastaehdokkaan, demokraattien Joe Bidenin, 77, koronatestin kerrotaan puolestaan olleen negatiivinen. Hän osallistui Trumpin kanssa vaaliväittelyyn viime viikolla.
Päivitetty klo 8.15: Lisätti tieto Trumpin deksametasoni-lääkityksestä